Sisustus & lifestyle since 2009

Search

LOVE Stockholm 2010


Ruotsi elää parhaillaan häähumua. Kruununprinsessa Victoria ja hänen kihlattunsa Daniel Westling, tuleva Länsi-Göötanmaan herttua, astelevat Tukholman Suurkirkon alttarille ensi lauantaina 19.6.2010. Kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin häiden vuoksi Tukholma on nimennnyt itsensä näin häiden alla rakkauden kaupungiksi eli LOVE Stockholm 2010. Tiesitkö muuten, että juuri samana päivänä ja samassa paikassa eli siis 19. päivänä kesäkuuta vuonna 1976 vihittiin Tukholman Suurkirkossa Victorian vanhemmat Kaarle Kustaa ja Silvia pyhään avioliittoon? Päivä on sikäli jäänyt itselleni mieleen, että kyseisenä kesäkuun lauantaina, siis vuonna 1976, minulta lähti ensimmäinen hammas ja häitä ihasteltiin kotona tietenkin ajalle tyypillisesti mustavalkotelkkarista. Sittemmin vähintäänkin yhtä ikimuistoiset televisiohäät olivat lady Dianan ja prinssi Charlesin satuhäät heinäkuussa 1981, joita seurasi kuulemma 750 miljoonaa televisiokatsojaa ympäri maailman (lähde: Wikipedia). Olin itse tuona kesänä vasta 10-vuotias, mutta Diana oli tietenkin suuri ihailun kohteeni. Ensi lauantaiset Victorian ja Danielin häät katsomme lasten kanssa telkkarista, sillä lapset muistanevat päivän ehkä vielä aikuisinakin - ainakin herkkutarjoilujen osalta. Viikonlopun kauppalistalle on nimittäin jo kirjoitettu ainakin prinsessakakku marsipaanikoristeluineen, vaahtokarkkeja, mansikoita ja limpparia.

Ja ensi viikolla meitä itseämme kutsuu tuo "rakkauden kaupunki" Tukholma, sillä lähdemme koko perhe häiden rääppiäisiin! Odotan matkaa meriaamiaisineen ja shoppailuineen jo kovasti. Pahinta shoppailutuskaa helpotti onneksi viime viikonloppuinen käynti Tampereen uudessa Ikeassa. Pääsin livahtamaan sinne kokonaan ilman lapsia, mutta juuri lapsille sieltä etupäässä vain tarttui ostoksia mukaan.



Next Saturday, on June 19 2010, the marriage between Crown Princess Victoria and Mr Daniel Westling will take place in Stockholm, Sweden. The wedding will attract visitors and television viewers from near and far, and provide an excellent opportunity for the City of Stockholm to show its beauty to the world. LOVE Stockholm 2010, 6-19th of June – a two-week festival of love, right in the centre of Stockholm. The party began June 6 on the Swedish national day, and reaches its climax June 19 on the Royal Wedding day. In Stockholm, and throughout Sweden, the atmosphere will be filled with music, dance, culture, food, design, exciting contrasts and encounters under the star of love. Everyone’s welcome and almost all events are free of charge. The LOVE Stockholm events will take place across a variety of lively venues, both in the city centre and further out of town.

We will visit Stockholm next week. Before that, it's time to watch the Royal Wedding by television. I'm sure our kids will remember that day for a long time - because we will sit and watch TV and enjoy delicacies such as strawberries, marshmallows and Princess cake with marzipan. At least I remember watching the Royal Weddings when I was a child - Victoria's parents' wedding in 1976 and of course lady Diana's and prince Charles' beautiful beautiful wedding in 1981. I must say that I'm anxious to see Stockholm. Shopping, dining and taking kids to Junibacken. Last weekend, I was lucky to visit the newest IKEA in Tampere, Finland. I use the word lucky 'cause I managed to sneak shopping without kids! However, all that I bought there was eventually to our kids ;)





Victorian ja Danielin kuva on napattu netistä. Iloinen kihlapari Tanskan kuningattaren Margaretan 70-vuotispäivillä huhtikuussa 2010.

5 kommenttia

  1. Heippa,
    mekin mennään häiden rääppiäisiin ensi viikon to-la (eli siis juhannusaatto Tukholmassa) :)

    Mä en ole vieläkään ehtinyt tuonne Ikeaan...vaikka lomalla olenkin. Ehkä en ole saanut vain aikaiseksi lähteä. Lapset sentäs ehti siellä jo vaarin kanssa käymään ja toteamaan paikan lihapullat yhtä hyviksi kuin muissakin Ikeoissa ;)

    Ihanaa tiistaita!
    -maria

    VastaaPoista
  2. Moikka Maria! Me risteilemme torstaina jo takaisinpäin, sillä Juhannus vietetään perinteisesti suvun kesken ja sisämaassa, järven rannassa. Iloiset juomat tietenkin laivatuliaisina..

    VastaaPoista
  3. Mekin yleensä oltu juhannus mökillä, mutta sain trauman viime jussina, kun lapset olivat vesirokossa, satoi, tuuli ja tuiversi niin, että pipot ja hanskatkin olisi voinut vaihtaa talvi sellaisiin :) Lauantaina sitten suunnataan kuitenkin möksälle...myös noitten laivatuliaisten kanssa!

    Toivotaan, että tänä juhannuksena on paremmat kelit!

    VastaaPoista
  4. Olen töissä (yllättäen ;) kun häät tulee telkusta mutta tallennan ne ja katson sitten ihan rauhassa jälkikäteen. :)

    VastaaPoista
  5. Mikä loistava idea, prinsessakakku! Tuota ideaa kyllä lainaan ja meillä nautitaan myös prinsessakakkua ja kahvia häitten kunniaksi <3 Tukholman reissu on meilläkin suunnitteilla -pitkästä pitkästä aikaa. Ja Ikeaan pitää kyllä ehtiä lähipäivinä, asun ihan lähellä, mutta en ole vieläkään päässyt sinne. Ihan hävettää :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★