Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Toimivan keittiön suunnittelu

Kuva: Nixi-keittiöt

Kuva: Puustelli

Ihania keittiöitä näkyy nykyisin paljon  lehdissä, kirjoissa, sisustusblogeissa + netissä ja kivoja ideoita on siten jokaisen helppo löytää. Helposti tuleekin eteen valinnan vaikeus, kun tahtoisi omaan keittiöönsä niin paljon kaikkea ihanaa ;) Huojentavaa on kuulla, että "less is more" keittiössäkin. Toimivassa keittiössä ei siis tarvitse olla kaikkea mahdollista, vaan paras lopputulos saavutetaan, kun asetetaan toiminnallisuus ykköskriteeriksi.

Vielä jokin aika sitten oli trendi, että keittiöön otettiin kaikki mahdolliset keittiösuunnittelijan ehdottamat kaapistot, vitriinihyllyt, lokerot, kulmahyllyt, avohyllyt, spottivalot ym. ja lopputulos oli ennemminkin karmiva kuin harmoninen. Nykyisin keittiösuunnittelussa on vallalla trendi, jossa suositaan yksinkertaisuutta ja harmonista yleisilmettä --  siis sitä, että keittiö ei varsinaisesti näytä keittiöltä vaan huoneelta. Kuitenkin myös maalaisromantiikalle tyypilliset avohyllyt lasipurkkeineen ovat yhä suuressa huudossa! Täytyy myöskin ilokseni todeta, että integroitavat kahvikoneet sekä viinikaapit ovat tulleet myös suomalaisten keittiöihin. Ne ovat ainakin molemmat mun omassa unelmien keittiössäni ;)



Kuva: Parma keittiöt

Kuva: Avestia Interior


Edelliset keittiökuvat ovat kaikki suomalaisten keittiöfirmojen mallistoja. Eiks ookin hienoja? Ilahduttavaa omasta mielestäni on, että valkoisen sisustamisen ystävä ja esim. Kannustalojen messutaloja vuosia sisustanut Kirsi Valanti on luotsannut suunnittelemansa keittiömalliston Nixi-keittiöille. Itse lupailin jokin aika sitten jakaa teille hieman koulunpenkillä oppimaani eli tietoa keittiösuunnittelun perusasioista. Tässä pieni tietopaketti, jolla pääsee jo hyvin alkuun:


Keittiösuunnittelun keskeiset teemat (tärkeysjärjestyksessä):

  1. Tilasuunnittelun toiminnallisuus (keittiön tehokolmio on kaiken a ja o: kylmäsäilytyksen + vesipisteen + lieden tulisi muodostaa kolmio, älä tee kompromisseja käytännöllisyyden kanssa!)
  2. Tarkoituksenmukaiset pintamateriaalit (muista, että niin ihanat kiiltävät kaapinovet aiheuttavat heijastumia ja niissä näkyvät sormenjäljet helposti, mieti etukäteen oletko valmis pyyhkimään niitä ahkerasti, samoin aito puutaso vaatii öljyämistä muutaman kerran vuodessa)
  3. Kaapistojen ja säilytystilojen mitoitus + tarve (esim. laattojen koko, keittiöergonomia, kurottelu ja kumartelu minimiin!)
  4. Kodinkoneet, valaistus, LVI, irtokalusteet (kodinkoneet tulisi valita jo ennen kalustesuunnittelua, huomioi kodinkoneiden + kaappien aukeamissuunnat, pistorasioiden paikat, viemärit, vedeneristykset, valaisinpisteet, myös se että näkyykö keittiö esim. olkkariin)
  5. Tyyli, laatu, esteettiset arvot (tulevat vasta viidentenä! Vaikka haluaisit kaikkea ihanaa, poimi unelmistasi ne, jotka sopivat sinun perheesi tarpeisiin/ budjettiin/ talon tyyliin)

Netissä on paljon ilmaisia suunnitteluohjelmia, joita kokeilemalla saa hahmoteltua omia keittiöunelmiaan, esim. meille kaikille tuttu Ikea tai sitten kiva  keittiötukku tanskalalaista muotoilua, jota saa myös Suomesta: Kvik. Mutta jos innostus on kova eikä tietokoneavusteisten suunnitteluohjelmien käyttö ole entuudestaan tuttua, niin ihan käsin piirtämälläkin pääsee jo hyvin alkuun. Tarvitset vain rullamitan, ruutupaperia, viivottimen, lyijykynän ja kumin. Suhdeviivaimesta on iso apu, mutta se ei ole pakollinen. Keittiösuunnittelun avuksi voit tulostaa netistä ilmaisen suunnittelupohjan esim. Keittiötieto.fi sivustolta, siten kaappien ja kodinkoneiden mittasuhteiden hahmottaminenkin on helpompaa. Suosittelen tutustumaan edellämainittuun sivustoon muutenkin, sillä siellä on ajankohtaista tietoa, paljon kuvia, ideoita, mallikeittiöitä ym. ja löydät sieltä helposti myös oman paikkakuntasi tekijät, myymälät ja palvelut.

Sisustussuunnitteluopintojen harjoitustyönä keittiömuutoksen toteuttaminen, kohteena edellisen kotimme Puustelli-keittiö.



Onko sulla omassa keittiössäsi jokin toiminnallinen asia, jonka ratkaisisit toisin, jos voisit nyt valita?

Tai minkälainen olisi sun unelmakeittiösi? 

Meidän nykyisen vuokra-asuntomme "hermokeskuksessa" eli keittiössä murheita ainakin riittää: meillä on liian vähän laskutilaa, mikrolle varattu hylly liian korkealla että lapsetkin voisivat käyttää mikroa, ei kunnollista liesituuletinta (imee vain tiettyyn kellonaikaan ja silloinkin huonosti), vain häikäisevän kirkas loisteputkivalaistus, halvannäköinen laminaattitaso, halvimmat mahdolliset kaapistot, surkeat saranat ja vetimet + kaapeissa/ laatikoissa ei ole mukana mitään sisävarusteita (jakajia, lokeroita, maustetelineitä), lisäksi keittiö on ruma ja liian pieni ja minun mielestäni "vääränkätinen" eli ei lainkaan oikeakätiselle käyttäjälle suunniteltu, kahden aikuisen on ihan mahdoton työskennellä keittiössä yhtäaikaa... Blaaah. Mutta mun oma unelmien keittiöni olisi hyvin pitkälti tyyliltään kuten seuraavassa kuvassa, jonka olen napannut vuosi-pari sitten täältä. Tanskalaistyylistä kokovalkoista, valkoinen lattia, valkoiset kaapinovet, mustat kivitasot, kiiltävät fasettihiotut laatat tiililadonnassa, rosterikodinkoneet, uuni ergonomisesti oikealla korkeudella, toi oliivipuu olisi kans tosi fantsu, jos vain saisin pidettyä sen hengissä, samoin toiveena valkoinen valumarmoriallas ikkunoiden edessä, ruokakomeronkin tahtoisin ja keittiösaarekkeen. Niin ja jonkun, joka pitäisi tämän unelmakeittiön aina siistinä ;)


Tähän loppuun haluaisin vielä summata, että jos tuntuu, että omat taidot ja kyvyt eivät riitä keittiösuunnitelman tekemiseen, niin useimmista keittiökalustefirmoista on onneksi saatavilla suunnittelu/ mittauspalvelua. Eri asia sitten on, että minkälaista palvelua, säkällä varmasti ihan hyvääkin. Omat kokemukseni eivät tosin päätä huimaa :/ sillä keittiösuunnittelija saattaa olla parikymppinen perheetön mies, työhönsä tympääntynyt tyyppi tai muuten vaan kemiat ei käy yksiin... Esim. vielä tänäkin päivänä odottelemme Petra-keittiöltä tarjousta keittiöstä, jota suunnittelimme yhdessä keittiöedustajarouvan kanssa pari iltaa loppuvuodesta 2004. Siis seitsemän vuotta sitten! Hohhoijaa.. Tarinasta vielä sen verran, että sittemmin meille tuli Puustelli-keittiö, joka sekään ei tosin syntynyt paperille ilman pitkällisiä palavereja myyntiedustajapojan kanssa, mutta toimiva keittiö lopulta saatiin ja maalaisromanttinen ulkonäkö miellytti meitä vielä taloa myydessäkin.

Keittiön hankinta on kieltämättä yksi kodin kalleimpia investointeja ja parhaimmillaan hyvä toteutus nostaa kotisi arvoa, sillä tällä hetkellä esim. italialaiset minimalistiset luxuskeittiöt ovat keittiöiden ehdotonta eliittiä (esim. Scavolini). Sisustussuunnittelijan käyttäminen onkin hyvä vaihtoehto, sillä ammattitaitoinen sisustussuunnittelija osaa välttää esim. keittiön toiminnallisuuteen liittyvät karikot ja laatia asiakkaalleen kokonaisvaltaisen suunnitelman, jossa huomioidaan myös laajempi kokonaisuus:   tilasuunnittelu, pintamateriaalit, värivalinnat ja valaistus. Kannattaa rohkeasti kääntyä ammattilaisen puoleen, sillä parhaimmillaan suunnittelija säästää aikaasi ja ennenkaikkea rahaasi, kun saat sitoutumattoman suunnittelupaketin, jolla voit sitten kilpailuttaa eri keittiötoimittajia, asennus- ja remonttipalveluita sekä tavarantoimittajia.


-Sally-

1 kommentti

  1. Kiitos Sally, tosi hyviä pointteja keittiön suunnitteluun. Pitäisi juuri alkaa sitä tekemään eikä oikein tiennyt mistä aloittaa, mutta tämä selvensi omia ajatuksia. Iloa päivääsi!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★