Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Tervetuloa meille!



Viikon verran ollaan nyt asusteltu uudessa kodissamme ja tavarat ovat vihdoin viimein löytäneet paikkansa. Astioita, leluja ja vaatteita on toki vielä purkamatta muuttolaatikoista, mutta muuten alkaa olla kutakuinkin valmista. Vanhin tyttäremme tuli vävyehdokkaan kera viikonlopuksi käymään, joten tämän minttusuklaa/ vadelmakakun kera toivottelen nyt teidätkin tervetulleeksi meille!

Olohuoneemme on ihanan suuri ja avara, huonekorkeutta enimmillään jopa 415 cm. Valkoiset Ektorpit asettuivat vastakkain ja tv-taso ikkunan eteen. Matto on uusi, sen hankimme Ikeasta ja sopii mielestäni mainiosti rentoon Amerikan itärannikon Long Island huvilatyyliin, jota tavoittelin tässä. Sisustuksen toteutus oli helppoa, sillä suurin osa tavaroista oli meillä jo entuudestaan, mutta ne olivat tilanpuutteen vuoksi kaappien kätköissä. Nyt tuntuu sangen mukavalta, kun saa laittaa niitä taas vihdoin esille.


Aiemmin keittiössä ollut lasipöytä tuoleineen pääsi nyt arvoiselleen paikalle olohuoneen ruokailutilaan. Verhot puuttuvat vielä, samoin tarvitsisi löytää joku ihana valaisin ruokailuryhmän yläpuolelle. Kattokorkeus asettaa sille hieman vaatimuksia, joten mikään aiempi valaisimemme ei taida tähän sopia.


Mitäs tykkäät? Onnistuinko löytämään riittävästi Long Island/ New England tyyliä sisustukseen?


Sunnuntaiterkuin
-Sally-



* matto Tårnby Ikea * pöytävalaisin Barometer Ikea * valkoinen tarjotin Asko * rottinki/lasipullo Seita Shop * Lexingtonin tyynyt Zoom Design & Putiikki Rannalla * ruokailuryhmän matto Kodin Ykkönen *

16 kommenttia

  1. Näyttää tosi kivalta ja kodikkaalta. Olet saanut sisustukseen hienosti Long Island / New England -tyyliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :) Kodikasta, rentoa ja kutsuvaa. Luonnonsävyjä ja irrotettavia pestäviä päällisiä. Eli käytännöllisyyttä unohtamatta sisustettu ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Niina. Tää on just niin "mun näköinen" olohuone nyt!

      Poista
  3. Onpa kaunis Long Island sisustus! Ihanalta näyttää! :)

    VastaaPoista
  4. No onnistuit! Nyt jännään verhovalintojasi. Meillä ei ole verhon verhoja missään ja aina jotenkin toivon, että inspiraatio löytyisi. Joskus intoudun suunnittelemaan, mutta lopputulos on aina että parempi ilman.

    Kakku näyttää herkulta ja kotinne kauniilta. Näitä on ilo katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. Mä en halua peittää suuria ikkunoita verhoilla vaan kannatan ennemminkin tanskalaista sisustustyyliä, johon eivät verhot juuri kuulu. Ehkä kuitenkin jotain kevyttä ja läpikuultavaa on kuitenkin tulossa..

      Poista
  5. Ihanaa, siis niiiiin ihanaa! Ja toden totta onnistuit tehtävässäsi, niin kuin jo viime postauksessa oli ihan tunnistetavissa tämä New England-tyyli. Tuo mattokin on kyllä ihana!

    Mulle tuli mieleeni, että nyt Sally on palannut juurilleen -sisustuksessa. Ei sillä että siellä teidän edellisessä asunnossa olisi mitään huonosti ollut. Tämä on vaan niin sitä sun tyyliä. Mihin tottui silloin kolmisen vuotta sitten blogistaniaan tutustuessaan:) Ja noi isot ikkunat - to die for!

    Kiitos kakusta, maistui taivaalliselle - näin ruokaremontin aloittamisen aattona :D

    Suloista sunnuntai-iltaa suloiseen kotiinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Maria. Todentotta, kolme vuotta sitä ollaan jo kohta bloggailtu täällä.. On ollut hyvin raskasta asua ahtaassa vuokrakämpässä "väliaikaisesti" ja pitää omat unelmat hyllyllä. Sisustusopinnot jatkuvat ensi viikolla, joten tämä muutto ja olkkariprojekti olivat oikein omiaan virittämään taas oikealle taajuudelle ;) Sunnuntaiterkkuja teille!

      Poista
  6. Aivan ihana tunnelma teidän olohuoneessa! Ja kyllä onnistuit :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -I-. Ja samoin sinne, mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Todella hyvältä näyttää! Mistä muuten tuo iso tähti seinällä on löytynyt, hieno on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anki. Tähti on ollut meillä nyt pari vuotta. Tähdenhakumatkasta kirjoitin heinäkuussa 2010 täällä http://countrysally.blogspot.fi/2010/07/tahtihetkia.html

      Terkuin, Sally

      Poista
  8. Heinolle näyttää ja kakku myös, saiskos tuon kakun ohjeen? kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis carie ;) Lämmin kiitos kommentistasi. Kakun ohje löytyy aiemmasta postauksestani täältä http://countrysally.blogspot.fi/2011/09/suklaata-ja-sohvannurkkaa.html

      Tällä kertaa korvasin "after eight" minttusuklaan ranskalaisilla pastilleilla + päälle murskasin vadelmien kaveriksi maraboun minttu-krokantti suklaata :) Kakku veikin miltei kielen mennessään.. Terkuin, Sally

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★