SIPERIA OPETTAA

En oo avannut tietokonetta viikkoon. Ei ole mitään sanottavaa. Tai on, itse asiassa olis aika paljonkin sanottavaa. Mutten tiedä, mistä alkaisin. Eli jos et halua lukea ankeaa tylytystä siitä, miten *life sucks* niin suosittelen nyt vaihtamaan kanavaa, sillä täältä on tulossa täyslaidallinen!

Tammikuu alkoi sangen apeissa tunnelmissa. Se oli kuin suoranainen jatkumo viime syksylle, joka meni sumussa, sillä kuten jotkut varmaan muistavatkin, niin päätin tuolloin olla tavattoman rohkea ja tein ison päätöksen jättää tuttu työni ja hypätä ihan uuteen mukaan. "Never try - never know." Olinhan juuri vuotta aiemmin valmistunut unelma-ammattiini sisustusalalle ja kokemuksesta tiedän, että menestystä syntyy vain lähtemällä rohkeasti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mutta ennenkuin kaikki ehti kunnolla alkaakaan, niin asiat menivät jo solmuun. Neuvottelut sujuivat hienosti, kunnes työsopparin allekirjoitushetkellä yritys X tuuppasi allekirjoitettavakseni neljä sivua liitteitä täynnä epärealistisia vaatimuksia + kilpailukieltoja, ja kun en katsonut niiden olevan järkevässä suhteessa työstä maksettavan korvauksen ja sen kanssa, että vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntia, niin marssin tieheni. En halua mennä tarkemmin yksityskohtiin, sillä vaikka kusetuksen maku ei ole vieläkään täysin kadonnut, niin sen vaan sanon, että mun sielua ei voi ostaa! Tää lifestyle/ sisustaminen on mun elämäntapa ja alter egoni Sally on yhtä kuin minä. Niiden kieltäminen olisi sama kuin hakkaisin itseltäni käden irti. Enkä todellakaan tee sellaista. Jossain määrin toki ymmärrän varovaisuuden, kun on palkkaamassa yritykseen ensimmäistä ulkopuolista työntekijää, mutta kuvatun kaltaisella rajoittamisella ei jätetä tilaa luovuudelle, mitä juurikin olisin työssäni tarvinnut. Niinpä se mun suuri tähtihetkeni on nyt valkoinen kääpiö. Sammunut tähti, joka vaan leijuu jossain äärettömässä sisustusavaruudessa. 

Eli se siitä. Vain viikkoja aiemmin olin jättänyt irtisanomisilmoituksen vakipaikastani ja nyt joutuisin pyytämään hattu kourassa vanhaa työtäni takaisin (Thank God eivät olleet ehtineet löytää ketään tilalleni!). Metrit johtajan huoneseen tuntuivat kilometrien mittaisilta, suuta kuivasi ja sydän pompotti, mutta saatuani sanottavani sylkäistyä, sain osakseni uskomatonta sympatiaa ja ymmärrystä - ja mikä tärkeintä, entisen työni takaisin. Koko syksyn olo oli kuitenkin kuin tallottu ja murjottu, ja piinasin itseäni siitä, että olin luottanut yhtään keneenkään. PETETTY kuvaa aika hyvin noita fiilareita. Kuinka sitä voikin olla noin sokea. Vielä aikuisena.

Kesä 1987


"Olen aika monessa sopassa keitetty eikä elämän pienet vastoinkäymiset sen vuoksi tunnu missään."

Mitä mä tässä oikeestaan edes marmatan, mun murheet ovat kuitenkin aina olleet pieniä verrattuna siihen, että jotkut tälläkin hetkellä taistelevat elämästään. Mutta kaikki on suhteellista. Tämä syksyinen episodi heilautti nimittäin perusluottamusta. Mun nuoruutta ja peruskallioo varjostaa vuosia kestänyt kiusaaminen ja KOULUKIUSAAMINEN jos mikä, jättää syvät arvet, joista en ole täällä, saati juuri muuallakaan liiemmin puhunut. Se on kaikessa karmivuudessaan ollut parasta vaan sulkea jonnekin pimeään piiloon, sillä vieläkin se nostattaa itkun kurkkuun ja vain sullomalla sen jonnekin sysipimeään olen saanut siitä jonkinsortin henkisen yliotteen ja voinut järkevällä tavalla jatkaa elämääni. 

Silloin tällöin elämä heittää kuitenkin eteen näitä tilanteita, jolloin tuntuu taistelevan tuulimyllyjä vastaan, ja ne muistuttavat juuri tuosta piinaavasta pelon tunteesta, jota koin vuosien ajan. Joten ehkä rohkenen kertoa viimein oman tarinani, jo siksikin, että tapahtumat 80-luvulla pienellä tehdaspaikkakunnalla ovat vaikuttaneet hyvin pitkälti siihen, missä olen tänä päivänä. Ja vaikka oli kuinka vaikeeta, niin koskaan en ajatellut, että luovuttaisin. En, vaikka sain jatkuvasti kuulla, että "kaikille olis parempi, jos vaan tappaisit ittes." Enkä tuolloin tietenkään osannut ajatella, että sen kaiken kokeneena ja niistä selvinneenä, oppisin joskus valjastamaan ne tunteet voimaksi

Ne vuolaat vesiputoukset, kun mä olen parkunut olemassaoloani ja yrittänyt hakea oikeutusta kokemalleni, ovat kasvattaneet valtameren kokoisen kuohuvan vesimassan, jonka padonvartija olen minä itse, ja jonka voimalla mä menen halutessani yli mistä vaan!

Rumpalityttö 1986                                                                                                           


"Koulukiusaaminen jättää syvät arvet."

Suojellakseni itseäni jouduin jo varhain opettelemaan pitämään kynttilää vakan alla. Miksi sanon näin, on se, että nyt syksyllä yritys X tarjosi mulle unelmatyötä juurikin osaamiseni vuoksi, vaikka pyrin kyllä tarkoituksella pitämään melko matalaa profiilia. Se tietenkin lämmitti sydäntäni kovin ja näin muutama kuukausi myöhemmin on helppo sanoa, että maailma näytti tuolloin aika vaaleanpunaiselta. Kouluiässä oma osaaminen piti opetella salaamaan, jos halusi välttyä kiusaamiselta, sillä mua kiusattiin ja mulle naurettiin, jos olin huono jossain tai vastaavasti jos olin hyvä niin olinkin yhtäkkiä hikuri ja hikipinko. Mutta sitten yhtenä päivänä kekkasin, että voi yrittää olla jotain siltä väliltä, pelkkä keskitason oppilas ja toivoa siten olevani huomaamaton. 

Hyvä yritys, kunnes yläasteelle siirryttyäni ruma ankanpoikanen kasvoi naisellisiin mittoihin ja pojat kiinnostuivat muuttuneesta ulkomuodostani. Kiusaaminen muutti samaan tapaan muotoaan, kun tytöt aloittivat armottoman nimittelyn ja arvostelun. Silloin en sitä kokemattomuuttani tietenkään tajunnut, että hehän olivat vaan kateellisia (nykyisin tiedän varsin hyvin, että kateus pitää ansaita). Jo silloin tyylitajuani ihailtiin ja matkittiin. Hiukset, vaatteet, musamaku, kaikki. Sain osakseni monenlaista kiusaamista: pyörän kumit puhkottiin (säännöllisesti, vuosikausien ajan), käytävillä tönittiin, vaatteita varastettiin, rikottiin, mun nimissä kirjoitettiin lappuja, mut raahattiin jopa vaatteet päällä kesken välkän suihkuun, kaadettiin maahan, työnnettiin suuhun hiekkaa. Sitten yhdellä ruokavälkällä seiskalla tapahtui pahin mahdollinen: mut hakattiin 7 tytön voimin, mua potkittiin, vaatteet revittiin, mun päälle syljettiin ja jätettiin lopuksi puolialastomana radan varteen makaamaan. Hammasraudat oli tulleet ylähuulesta läpi ja ennenkuin silmät muurautuisivat kokonaan umpeen oli mun ainoa ajatus päästä jotenkin kotiin. Äidin ensimmäinen ajatus oli ulko-ovea avatessa, kun olin jotenkin saanut raahauduttua salareittejä ja metsiä pitkin kotiin, että herranjumala onko mut raiskattu. Ei sentään, sain soperrettua, ennenkuin taju lähti, ja uhkasivat ensi kerralla tappaa, jos kerron tästä kenellekään. Mutta aika vaikeahan sitä oli salata, kun naama oli muusina.

Viikot tuntuivat vuosilta, ja vaikka fyysiset vammat paranivat ennenkuin jutun päätekijät, 15-vuotiaat, saivat käräjillä muutaman hassun päiväsakon, toiset kiusaajista selvisivät ikänsä puolesta kuin koira veräjästä (rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana). Niin epäreilua. Mutta ei siltikään mitään siihen verrattuna, että haavojen parannuttua minä jouduin palaamaan takaisin tuohon samaan kouluun. Samalle luokalle, samojen naamojen ympäröimäksi, vielä moneksi vuodeksi. Sillä lähin toinen yläaste olisi ollut 30 km päässä ja kulkeminen sinne täysi mahdottomuus. Että pystyin palaamaan, edes ajatuksen tasolla, jouduin käymään läpi melkoisen kiirastulen, ja huiman henkisen kasvun tosi lyhyessä ajassa. Se oli 13-vuotiaalta aika paljon vaadittu. Jouduin antamaan anteeksi tekijöille, vaikken heidän tekoaan voinutkaan hyväksyä. Sillä vain siten voisin nousta heidän yläpuolelleen, koska muussa tapauksessa olisin yhtä huono kuin he. Siitä alkoi mun henkinen kasvuni. Ja tie on sittemmin ollut pitkä ja kivinen.

Kiusaaminen ei tietenkään tohon hakkaamiseen loppunut, se vaan muutti muotoaan. Vanhempani pitivät huolen, että asioiden mentyä käräjille, se oli pikkupaikkakunnalla tavallaan varoittava esimerkki. Sainkin sillä ns. fyysisen koskemattomuuden, vaikka hintana oli saada toistuvasti kuulla "varo, toi soittaa heti poliisit", eli nimittelyä, nälvimistä, pilapuheluita, tavaroihin kajoamista, valehtelua ja kieroilua tapahtunut ei koskaan lopettanut. Musta tuli runotyttö, pidin päiväkirjaa ja pakenin ankeaa arkea kirjoihin ja musiikkiin, purin angstia hakkaamalla rumpuja ja ihailin kaukaa julisteiden komeita rokkaripoikia (Dingoa, Hanoi Rocksia, Mötley Crueta, Bon Jovia). Ompelin itse vaatteita Suosikista ja bändijulisteista saamieni ideoiden mukaan ja lakkasin pikku hiljaa välittämästä muiden mielipiteistä ja ivallisista kommenteista. 

Viisi pitkää vuotta myöhemmin lähdin vaihto-oppilaaksi Jenkkeihin, jossa mut otettiin avosylin vastaan, enkä tuohon painajaiseen enää koskaan palannut. Suomeen palattuani muutimme nimittäin pois tuolta pikkupaikkakunnalta ja painoin ylioppilaslakin päähäni synnyinkaupungissani Mäntässä. Ympyrä oli tavallaan sulkeutunut. Facebookin rynnittyä Suomeen sain todeta, että vuodet olivat olleet jokseenkin pitkiä myös osalle kiusaajistani ja 20 vuotta myöhemmin he olivat iloisia löytäessään minut naamakirjasta, kyselläkseen mitä kuuluu - ja voidakseen pyytää nuoruuden typeryyksiä anteeksi. Kaunista. Kaikki kuitattu ja omatunto puhdistettu, mutta tajuaakohan ne koskaan, ettei mun arvet katoa milloinkaan. 


Sally 1988


"Ulkonäkö, koulumenestys, suosio. Ei kateuteen paljoa tarvita ja kiusaamiseen löytyy kyllä aina joku syy. "

Nuoruudessani sain myös jatkuvasti kuulla, etteivät kauneus ja älykkyys kulje käsi kädessä. Että jos sä olet kaunis, sun täytyy olla tyhmä - ja vaan rupikonnat voi olla oikeesti älykkäitä. Myönnän, että ulkonäöstä oli tietty joskus etuakin: oli nastaa hankkia taskurahaa mallin töillä ja saada vaikka upea uus tukka ihan ilmaiseksi vain osallistumalla hiusmuotinäytökseen. Ja ympärillä pyöri poikia, jotka oli oikeesti vaan frendejä, mutta musta tietty levitettiin juttuja joka lähtöön. Olin milloin huora, milloin vamppi, miestennielijä tai jakorasia. Mikään niistä ei pitänyt paikkaansa, mutta jatkuva nimittely satutti. Ja niinhän oli tarkoituskin. Pojat olivat kuitenkin aina tosi reiluja ja asiallisia, ne jopa puolusti mua. Jotain vipinöitäkin tietty oli, kuten siinä iässä kuuluukin, mutta en mä vaihtanut miestä niinku paitaa, vaikka musta sellaista väitettiinkin. Todistaakseni ton vuosia mulle hoetun teorian vääräksi siitä, ettei kaunis voi olla myös fiksu, selvitin itseni tekun pääsykokeista sisään todistaakseni epäilijöille, että pystyn siihen. Insinöörin paperit jäivät kuitenkin ekan opiskeluvuoden jälkeen, sillä kemian prosessitekniikka ei sytyttänyt mussa kipinää, vaikka se olisikin avannut uran miesvaltaiselle alalle. Aikuisena opiskelu oli kuitenkin nastaa, sillä ei tarvinnut pelätä tulevansa tyrmätyksi, niinpä mä olen päivittänyt osaamistani ja opiskellut sittemmin jo 5 vuotta muun työn ja lasten kasvatuksen ohessa. Ensin MBA:ksi ja sittemmin sisustusalalle, joka on ollut jo ainakin 20 vuotta mun suuri unelmani.

Vaikeudet ovat opettaneet, että kuin ihmeen kautta, asiat kuitenkin aina lopulta järjestyvät. Ei ehkä niin kuin olet odottanut, mutta jollain tapaa kuitenkin asioilla on jokin ihmeellinen taipumus järjestyä! Jopa silloinkin, kun ei näy mitään ulospääsyä, kun joutuu käärimään nukkuvan lapsen peittoon ja pakenemaan turvaan pakkaseen. Alkoholi ei sovi kaikille ja sairaalloinen mustasukkaisuus nostaa viimeistään silloin helposti päätään. Siinä ei ole mun mielestäni yhtään mitään epäselvää, jos toinen päin naamaa uhkaa pistää susta ilmat pihalle. Mä kaasutan välittömästi paikalta niin että perävalot vaan näkyy, sillä pelko syö luottamuksen. Sen mä opin silloin. Ja vaikka turpaan tuli, niin jostain löytyi rohkeus lähteä ja aloittaa alusta. Toivon kaikkien parisuhdeväkivallasta kärsivän löytävän ulospääsyn tilanteesta - ennenkuin on liian myöhäistä. Nyt mullakin on ihana mies ja ihana perhe. Joskus täytyy näköjään pussata aika montaa sammakkoa ennenkuin yksi muuttuu prinssiksi..

Jokainen ihmiskohtalo ja tapahtuma menneessä pistää väkisinkin miettimään, että ne ovat kaikki asioita, joitten ei olisi välttämättä tarvinnut tapahtua, eli ymmärrykseni sille, miksi niiden piti tapahtua just mulle, ei aina riitä. Mutta koska ne ovat tapahtuneet, ne ovat myöskin vaikuttaneet siihen, kuka olen ja missä seison tänä päivänä. Ja nimen omaan seison, omilla jaloillani, pystypäin. Elän ja hengitän. Olen vahva ja osaan arvostaa asiota, sillä kaikella arvokkaalla on hintansa. Tiedän sen. Tiedän myös, että luottamus on kaiken a ja o ja että onnensa eteen on tehtävä töitä. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja yrittäminen tarkoittaa joskus myös epäonnistumista. Valintojani sanotaan joskus rohkeiksi, mutta totuus on, ettei mulla ole rohkeutta jättää elämän tarjoamia tilaisuuksia käyttämättä. Uskallan siis myös unelmoida ja tavoitella onnea. Toisaalta mulla on vain kourallinen ystäviä, sillä varon päästämästä ketään liian lähelle. Onkin iso asia kirjoittaa blogia ja päästää teidät kaikki näin ineen, päästää teidät mulle tärkeimpään eli mun kotiin ja mun elämään. Teen sen kuitenkin vaan siltä osin kuin se tuntuu luontevalta eli on usein pelkkää pintaa. Ja kyllähän te sen tiedätte. Nämä nyt kirjoittamani kokemukset ovat kuitenkin sitä luokkaa, että jos niistä selviytymiseni yhtään auttaa ketään muuta samassa tilanteessa olevaa rohkaistumaan, niin tämä tajunnanvirta ei ole ollut turha.

Abirenttu syksyllä 1989

Summa summarum. 

Miten tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Sanoisinko, että tän hetkiset fiilikset on totaalisen nollassa ja ekaa kertaa sitten 80-luvun raskaitten kasvuvuosien musta tuntuu, ettei asiat ehkä järjestykään. Luottamus horjuu. Pelottaa. Tammikuu toi nimittäin YT-neuvottelut meidän työpaikalle. Työ, josta olin vielä syksyllä valmis lähtemään unelma-ammattiini toisaalle, onkin nyt yllättäen niin tärkeä, etten halua edes ajatella vaihtoehtoa, että joutuisin siitä luopumaan. Mutta jos näin käy, niin mä olen sitten varmaan potkuni ansainnut. Elämä antaa arvokkaan oppitunnin, jonka merkitys aukeaa vasta myöhemmin. 

Mutta mistä löytää ilo ja värit takaisin elämään? Pientähän mahdollinen työpaikan menetys on vuosia kestäneen koulukiusaamisen tai vaikka syövän kanssa kamppailun rinnalla, mutta nämä YT:t herättää ikävät muistot siitä voimattomuuden tunteesta, jota koin viimeksi 30 vuotta sitten. Enkä pidä siitä. 

Tyylilleni uskollisesti olen nyt rohkea ja  painan JULKAISE nappia. Kävi miten kävi.



Jutun kuvat 1986 - 1989.
Kommenttien valvonta otettu käyttöön.

125 kommenttia

  1. No, huh! Sulla on ollut rankkaa, mutta upeaa, miten olet selvinnyt! Mullakin on pientä kokemusta kiusaamisesta, mutta ei onneksi noin rankkoja juttuja. Jälkensä ne jättävät. Toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Taina, toivotaan että kaikki järjestyy. Meillä kaikilla on arpemme, toiset ovat näkyviä, toiset henkisiä. Muistan, kun mua lohdutettiin joskus sanomalla, että kaikella on tarkoituksensa.. Silloin sitä en tietenkään ymmärtänyt, että miten kiusaamisessa voisi olla mitään mieltä. Eikä siinä olekaan! Se ei ole milloinkaan hyväksyttävää, mutta teot tekivät musta henkisesti vahvan, jotta voisin auttaa muita. Kiusaajillakin oli varmasti arpensa ja pelko tulla itse kiusatuksi, jos ei lähde painostukseen mukaan.

      Poista
  2. Rohkea teko painaa julkaise nappia. Niin upea kirjoitus 💜.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Asia on pyörinyt jo pidemmän aikaa mielessä, että kiusaamisesta pitäisi kirjoittaa, sillä se koskettaa valitettavan monia ja näin nettiaikakaudella se on saanut karmeita uusia muotoja! Mun lapset on joutuneet kohtaamaan sitä koulussa ja kaveripiirissä ja voit uskoa, miten mun sisälläni silloin kuohahtaa! Kiusaamiseen pitää aina puuttua.

      Koitan hei ehtiä laittaan sulle vielä meiliäkin jossain välissä. ♥ Happy Sunday!

      Poista
  3. Kunnioitettavaa, monella olisi jäänyt painamatta julkaise nappia. Toivon Sinulle ja perheelle parempaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Onhan nää rankkoja juttuja, mutta aika parantaa haavat. Kunnes tapahtuu jotakin muuta, joka repii mennessään vanhat arvet auki..

      Jos kirjoitukseni auttaa ketään rohkaistumaan tai antaa toivoa siitä, että vaikeistakin kokemuksista voi selvitä, niin kaikki on ollut sen arvoista!

      Poista
  4. Voimia sinulle ja perheellesi, olet rohkea kun painoit julkaise nappia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiva! Olen hämmästynyt saamastani kommenttitulvasta. Kiitos ihanat!

      Poista
  5. Riipaiseva kirjoitus, mutta hienoa, että painoit julkaise -nappia. Koita vain jaksaa uskoa siihen, että asiat järjestyy...
    ihminen, joka kulkee sydän kämmenellä ja uskoo itseensä, selviää kyllä. Voimia ja valoisia päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihminen joka kulkee sydän kämmenellä" sai mut kyynelehtimään. Kiitos rohkaisevasta kommentistasi Ellis ♥

      Poista
  6. Mullekin tehtiin ala-asteen 6 luokalla niin,että hyvä ystäväni joka oli niin sanottu luokanpomo,käänsi koko luokan minua vastaan.Minulle ei puhuttu,kun tulin paikalle kaikki lähtivät tai käänsivät selkänsä.Vieläkään en tiedä miksi hän sen teki ja miksi kaikki kääntyivät minua vastaan. Henkinen väkivalta sai minut valvomaan öisin,paniikkihäiriöni paheni.Nytkin 47 vuotiaana se vaikuttaa elämääni jollain tavoin. Pidän tietyn välimatkan jos joku haluaa tutustua paremmin minuun. Aviomieheni on ainut (ja lapseni)joihin pystyn luottamaan.Kirjoituksesi oli äärimmäisen koskettava ja suora.Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Nämä ovat rankkoja juttuja! Porukasta pois sulkemista mäkin olen joutunut kokemaan eli tiedän hyvin, mistä puhut.

      Mukava kuulla, että olet päässyt eteenpäin elämässä ja saanut perheen. Se on paljon! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja lämpimiä ajatuksia, sillä et todellakaan ole yksin!! ♥

      Poista
  7. Tiedän rakas, että varmasti asiat selviää! Ja sinä tiedät, että tarkoitan sitä! ❤ It's a promise!!!
    T. K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, Honey, tiedän. ♥ Mä hymyilen läpi kyynelten, sillä kohtalon polut ovat joskus sangen mutkikkaat kulkea...

      Poista
  8. Ja mä luulin, että mulla on ollut vaikeaa kouluvuosina...voi kamalaa mitä sulle on tehty. Sä olet ohan tavattoman vahva nainen, sinä jos kuka nouset suosta kerta toisensa jälkeen. Sinä luot monille meistä iloa monta kertaa viikossa, sinä olet yksi mun suosikki ★-tyttö. Oli todella rohkeaa puhua tästä asiasta. Yksi hatun nosto lisää sinulle.
    Jos halyat kurkata mitä minä olen kokenut, jutun löydät:

    http://outislifee.blogspot.fi/2014/09/kiusattu.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, säkin olet mun suosikki tähtityttöni! Mä tiesin, että jollain omituisella tavalla kohtalomme hipaisevat toisiaan. Kävin lukemassa blogitekstisi ja voin niin samaistua sun fiiliksiin, vaikka kiusaamiseen johtaneet syyt onkin erilaiset. Mutta säkin selvisit niistä ja kokemus on varmasti hitsannut sut ja miehesi vahvasti yhteen. ♥ Onneksi maailma muuttuu ja me suomalaisetkin osaamme jo olla avoimempia ja suvaitsevaisempia.

      Ihanaa uutta vuotta koko peheelle!

      Poista
  9. Voi Sally.
    Kiitos tästä tekstistä, siitä että kerroit noin kipeitä ja henkilökohtaisia asioita.

    Voimia ja valoa sulle. Asioilla ON taipumus järjestyä.

    Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Niin monet kerrat olisin voinut vaan jäädä polvilleen, mutta jostain sain voimaa nousta ylös ja jatkaa. Tein sen sisulla ja perheeni tuella ja toivon, että jokainen kiusaamista kohtaava ei vaan käännä päätään pois vaan ojentaa auttavan kätensä, sillä se voi olla kiusatun viimeinen pelastava oljenkorsi.

      Poista
  10. Paras blogiteksti. Ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa :D

      Poista
  11. Hieno kirjoitus, joka pistää kyllä hyvin mietteliääksi ja hiljaiseksi. Kovia olet saanut kokea, mutta kuten itsekin sanoit, se on tehnyt sinusta sinut, omilla jaloilla seisovan rohkean ja ennenkaikkea vahvan naisen, jolla on paljon elämänkokemusta ja kaikesta huolimatta uskaltaa haaveilla isosti ja vieläpä tavoitella niitä haaveita.
    Toisinaan sitä todella miettii miksi tämä elämä tuntuu heittelevän vähän väliä kapuloita rattaisiin. Kuitenkaan minunkaan luonteeni ei anna antaa periksi, vaikka joskus periksiantaminen tuntuisikin helpolta vaihtoehdolta. Ja niistä elämän kivikoista huolimatta ei päivääkään vaihtaisi pois, sillä ne on kuitenkin niitä asioita, jotka ovat ihmisenä kasvattaneet.
    Ja jostain aina löytyy vielä se usko ja luottamus, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Niin uskon sinullekin käyvän, että jostain se onnenkantamoinen löytyy ja palaset loksahtavat taas kohdilleen. Paljon tsemppiä ja onnea tuleviin koitoksiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus mietin, millaista olisi ollut, jos ois oikeesti vaan saanut nauttia noista yläaste- ja lukiovuosista ilman kaikkea sontaa.. Mutta enhän mä sitten olis ollenkaan sama ihminen, mikä olen nyt. Jotkut sanovat, että kärsimys jalostaa ihmistä. Se on julmaa, mutta totta. Timantitkin syntyvät maankuoressa vain kovassa paineessa. ♥

      Poista
  12. Huh huh, on sulla ollut rankkaa. Kiusaaminen ja väkivalta on käsittämättömiä asioita. Ja ymmärrän että nousevat esille kun muuta epäreiluutta tulee elämässä vastaan. Olet upea Sally! Ja rohkea!
    Hyvä kun et antanut yritys X periksi. Mä ymmärrän sua YT fiiliksissä myös. Mutta jos huonosti käy niin se on ovi johonkin uuteen. Mulle kävi niin jo yli 2 vuotta sitten ja toivoa uudesta pidän yllä edelleen. Kai näillä kaikilla on tarkoituksensa.. Onneksi meillä molemmilla on ihanat perheet ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhe on paras. Se auttaa jaksamaan, tukee ja kannustaa. ♥ Tai niin sen ainakin pitäisi mennä.

      Mä voisin kirjoittaa mun kiusauksista kokonaisen kirjan. Perhe ja lähipiiri voivat olla nimittäin ihan muutakin. Voi olla kulissit kunnossa, mutta totuus aivan muuta. Ohitin vuosia kestäneen parisuhdeväkivallan tässä postauksessa parilla lauseella, mutta tiedän mitä on sairas mustasukkaisuus, joka jatkuu kyttäämisenä ja kiusantekona huoltajuusasioissa vielä eron jälkeenkin - kunnes lapsi saavuttaa viimein täysi-ikäisyyden. Nyt olen niistä huolista vapaa, mutta en toivo sellaista kenellekään. Alistamista ja henkistä väkivalta kokee varmasti moni nainen, eikä tilanteessa näy silloin ulospääsyä. Mä muutin toiselle paikkakunnallekin, jotta saisin etäisyyttä, ja olin jo lähellä hakea lähestymiskieltoakin ennenkuin tyyppi tajusi, että olen tosissani. Mikä ihme siinä on, että seuraavakin yritys parisuhderintamalla päättyi narsistin syliin... Kunnes tapasin nykyisen mieheni ja sain vihdoin tuntea aitoa kunnioitusta ja tuntea olevani tasavertainen kumppani. ♥

      Työpaikkakiusaaminen on myöskin oma lukunsa, sillä olen valitettavasti joutunut tutustumaan myös siihen ikävällä tavalla, ja sen on varsin yleistä naisvaltaisilla työpaikoilla. Valitettavasti. Viihdyn nykyisessä työssäni, joten koen YT-neuvottelujen tuoman epävarmuuden tosi kurjana. "Pessimisti ei pety." Mutta jaksan silti uskoa, että asiat jollakin tapaa järjestyvät.

      Happy Sunday!

      Poista
  13. <3. Jokaisella meillä on arpemme. Kiitos, että uskalsit jakaa kokemuksesi. Mä uskon, että kaikella on tarkoituksensa (ja tarkoitan nyt työasioita. En ymmärrä, mikä tarkoitus kiusaamisella olisi ollut...). Vaikka työt nykyisessä paikassa päättyisivätkin, voit löytää jotain mahtavampaa. Vaikka yksi ovi sulkeutuisi, voi aueta uusia, mielenkiintoisia ovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, jokaisella meillä on arpemme, näkyvät tai näkymättömät. Menneisyyttä ei voi muuttaa, joten sen kanssa on vaan opittava elämään.

      Toivon työasioiden järjestyvän. Niin moni asia on siitä kiinni!

      Poista
  14. Mä niin tunnen sun tuskan! Mua myös kiusattiin ihan sairaasti ala-asteella. Olen ihan liian sinisilmäinen ja luottavainen (edelleen) mutta 6 keväällä se positiivinen tyttö tuli koulusta kotiin ja sanoi äidille:" Jos mun pitää mennä sinne yläasteelle, niin mä tapan itteni!" Tosin muistan itkuni seassa miettineeni pitkään miten päästäisin itseni tästä elämästä... Äiti ei aikaillut. Koulua vaihdettiin naapuri kaupunkiin ja kiusaaminen loppui siihen. Mutta itsetunnon se vei... Suuri osa kiusaamisen jälkimainingeista on ollut huonoja, paitsi se että mä en seuraa kiusaamista hetkeäkään sivusta. Mä käyn kuin raivohärkä taistoon kiusatun puolesta aina ja joka tilanteessa. Sen on saanut ihmiset huomata 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen tosi pahoillani ja jaan tuskasi. Mutta äitisi on kyllä ihan huipputyyppi, kun pisti pyörät pyörimään riittävän ajoissa ja sait vaihtaa koulua! Kaikki kärsivät itsetunto-ongelmista tuossa iässä ja kaipaavat hyväksyntää. Mä varmaan omalla kohdallani päätin vaan yks kaunis päivä näyttää kiusaajilleni, etten välitä. Siten ne ei saaneet haluamaansa, kun en reagoinut mitenkään, porskutin vaan eteenpäin. Helppoa se ei ollut, mutta hyvä näyttelijä musta kasvoi niinä vuosina. Päiväkirjat poltin joskus 25-vuotiaana, sillä kuvittelin sen jotenkin auttavan. Ei auttanut. Mutta kirjoittaminen on aina ollut mun henkireikäni.

      Pidä toi asenne! Nollatoleranssi kiusaamista kohtaan. Mäkin puutun nykyään AINA kiusaamiseen, sillä niin monta kertaa koin jääväni aivan yksin kokemusteni kanssa. Vedän joskus varmaan vähän överiksikin, kun puolustan lähimpiäni, sillä kaikki nuoruuden tuskat tekee musta ärsytettynä vaarallisen. Silloin leijona minussa tulee nimittäin esiin ja ärjyy niin että vastapuoli vapisee.

      Poista
  15. Nyt halaan sinua ja lujaa, tai kun näemme. hui kauheea mitä olet joutunut kokemaan! ne työkuviot oli ihan perseestä, miten KUKAAN voi olettaa. Tai noh....tiedäthän, toiset vaan olettavat ihan uskomattomia asioita tapahtuman vaikka ilman korvausta.

    Mutta sinä olet ihana ja sitkeä ja ei sua yhdet YT:t kaada. Toivottavasti saat kuitenkin pitää työpaikkasi, uskon niin. Olet loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä ihana! Eihän mua mikään kaada, mä olen kuin kissa, joka putoaa aina jaloilleen! Mutta kyllä tähän astisessa elämässä on tapahtumia, joista ei vauhtia ja väriä puutu - ja jos mulla olis kissan 9 elämää, niin vähintään puolet niistä olis jo käytetty. Ehkä siksi kaipaan ympärilleni kauneutta ja harmoniaa. Valkoisen kodin ja perusasiat kunnossa. Kuitenkin jos mun pitäisi valita, lähteäkö valmiiksi auratulle polulle vai koskemattomalle hangelle - luontainen uteliaisuuteni saa mut valitsemaa tien, jossa kukaan ei ole vielä kulkenut. "Be the change you wish to see in the world!" Onko se sitten rohkeutta vai tyhmyyttä, sen vaan aika näyttää.

      Poista
  16. <3 Life has silver linings for everyone. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Paistaa se päivä risukasaankin ♥

      Poista
  17. Every cloud has a silver frame. Sinä jos kukaan osaat tuntea myötätuntoa samoin kohdelluille. Ja kirjoituksesti auttaa kohtalotovereita, sillä heitä valitettavasti tässä suomalaisessa kiusaamisen sallivassa kulttuurissa on, ja paljon. On hyvä tuoda tämäkin asia esille, jotta kiusaamisen seuraukset todella tajuttaisiin ja kiusaaminen saataisiin luokiteltavaksi pahimmaksi rikokseksi ja tekijät aina vastuuseen. Koulumaailma on paha hyssyttelemään ja sovittelemaan silloin kuin pitäisi rangaista ja ratkaista. Kaikkea hyvää sinulle!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hellu! Mä olen aivan sanaton tästä kommenttien paljoudesta. Olen hämmästynyt, kuinka moni toivoo mulle oikeasti hyvää, vaikka aivan ventovieraita toisillemme olemmekin. Se lämmittää sydäntäni kovin ja auttaa kestämään niiden ihmisten piikittelyn ja panettelun, jotka tekevät kaikkensa, että epäonnistuisin ja tuntisin itseni huonoksi.

      Koulumaailma todellakin hyssyttelee ja silittelee päätä. Munkin tapauksessa koulu pesi kätensä koko jutusta vedoten siihen, ettei kukaan opettaja tiennyt tämänkaltaisesta kiusaamisesta ja tapahtumapaikka oli koulun rajojen ulkopuolella. Mutta sehän oli täysin harkittu veto! Mut houkuteltiin ruokavälkällä lähtemään mukaan lähikauppaan - ja johdatettiin suoraan ansaan. Muistot on kipeitä ja ne tulvahtavat välillä voimakkaasti mieleen. Erityisesti silloin, kun elämä jollain tasolla potkii päähän. Mutta kiusaaminen ei lopu koskaan, se saataisiin kuitenkin olennaisesti vähenemään, jos rangaistuksia kovennettaisiin. Se on mun mielipiteeni. Suomen rikosoikeudellinen ikäraja pitäisi kiireesti laskea 15 vuodesta 12 vuoteen, sillä kyllä nyky 12-vuotias ymmärtää jo tekojensa seuraukset. Vertailun vuoksi esim. Englannissa se on muistaakseni 10 v!!!

      Ihanaa kevättä teille!

      Poista
  18. Minäkin olin koulukiusattu. Ihan käräjille saakka ei menty, mutta lumipesuja sain, fillarin kumit tyhjennettiin, päädyin lasivitriiniin sirpaleiden sekaan ja lopuksi joudin pahana tappeluun koulun pihalla, josta onneksi selvisin voittajana. Samaan aikaan kodin lähellä oli jengi, joka otti minut silmätikukseen niin, etten uskaltanut jäädä omalla pysäkillä yksin pois vaan mieluummin kiersin pari kilometriä ja tulin pimeän metsän läpi kotiin. Vanhemmatkin erosivat samaan aikaan. Samaan aikaan onneksi löysin tieni talleille, jossa sain uusia ystäviä ja onnistumisen tunteita. Se tavallaan pelasti minut. Silti koulukiusaaminen ja mollaaminen on aina jollain lailla haamuna seurannut kannoilla ja olen saanut vakuutella itselleni onnistumisen hetkilläkin, että olen ansainnut onnistumiseni, osaan ja pystyn.

    Pystyn siis hyvin samaistumaan sinuun, vaikka ihan noin rankkaa kiusaaminen ei ollut. Omalla alallani menee heikosti, joten pelko tulevastakin varjostaa vähän arkea, vaikka koetan olla joka hetkeä murehtimatta.

    Tsemppiä sinulle Sally, olet aikaansaava, osaava nainen, joka vielä löytää tähtensä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, mä oon niin pahoillani sunkin puolesta! Halataan, kun tavataan. Onneksi oli pakopaikka, sulla hevoset ja mulla musiikki. Eli aina joku räppänä aukeaa, vaikka kaikki ovet pysyvät suljettuina.

      Toi teksti "Olen saanut vakuutella itselleni onnistumisen hetkilläkin, että olen ansainnut onnistumiseni, osaan ja pystyn" olis voineet olla mun kynästä. Tiedän, miten ankara ja kriittinen sitä voi itselleen olla. Haluan säilyttää kontrollin ja pyrkiä täydellisyyteen, sillä se etten voisi vaikuttaa asioihin, on yksi isoimmista peloistani.

      Olet huipputyyppi ja musta on hienoa, että olemme tämän bloggaamisen kautta tutustuneet toisiimme! Älä ikinä unohda sitä.

      Poista
  19. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Minua ei ole suoranaisesti koulukiusattu, mutta itseluottamuksen kanssa olen minäkin taistellut ja tuntuu, että taistelen osittain edelleen. Ymmärrän täysin tunteesi YT-neuvotteleluista, olen itsekin huono tilanteissa, joihin en voi itse vaikuttaa. Mutta niin kuin sanoit, asioilla on toden totta tapana järjestyä. Minut irtisanottiin edellisestä työstäni ja kaksi päivää myöhemmin sain soiton, jossa minua pyydettiin töihin. Good things happen to good people. Uskotaan siihen. Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nää ajat, jo neljäs taantuman vuosi perätysten. Mutta minkäs teet? Mä oli pitkään kotiäitinä, yhteensä 12 vuotta ja ollut vain pätkätöissä perhevapaiden välissä. Määräaikaiset työsuhteet on tulleet tutuksi, mutta kyllä tässä iässä 40+ jo toivoo että talous olisi tasapainossa, olisi työtä ja toimeentuloa.

      Luota itseesi, rivien välistä paistaa, että olet sydämellinen ihminen! Niinkuin sen itsekin sanoit "Good things happen to good people." ♥

      Poista
  20. Toivottavasti kaikki niistä kiusaajistasi lukevat tämän!! Tsempit sinne ja halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lintunen, kiitos tsempeistä, eiköhän jokainen asianosainen tunnista itsensä..

      Poista
  21. Itku tuli lukiessani juttuasi..
    Olet todella rohkea nainen ja onnesi TODELLAKIN ansainnut! Älä ikinä anna periksi ja minkään lannistaa sinua enään, jos tapahtuu ikäviä, muista : se on mahdollisuus johonkin uuteen, niin on tarkoitus!
    Haleja rakas♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marika, maailma on julma. Mäkin olen itkenyt yhden valtameren verran kyyneliä kaiken kokemani jälkeen. Mutta jos tämä kirjoitus auttaa yhtäkään samojen asioiden kanssa kamppailevaa, niin lohduttomuus muuttuu toivoksi ja kun ihmisellä on toivoa, hänellä on mahdollisuus selvitä!

      "Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten."

      Poista
  22. Wau! Tämä rohkeus ja kaiken pas...n kääntäminen voitoksi on jotain, kaikella on tarkoituksensa ja ilman hyviä/pahoja kokemuksia sä et olisi SÄ!! T: Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja kiitos! Shit happens juu, mutta pa**a on parasta lannoitetta kasvattaa entistä vahvemmat versot!

      On mun elämässä onneksi paljon hyvääkin ja niiden merkitys korostuu tällaisten tapahtumien rinnalla. Oppii arvostamaan kaikkea aivan eri tavalla. Mä aina sanonkin, että "Don't mess with me" sillä pidän kyllä puoleni nykyään ja puolustan heikompia. Nää pikkulasten hyväksikäyttötapaukset koen erityisen vahvasti ja ne pyörivät mielessä, sillä miten pienet puolustuskyvyttömät lapset voisivat mitenkään puolustaa itseään julmuuksilta, joiden tekijä voi pahimmissa tapauksissa olla oma isä tai äiti. Aivan kauheeta!!

      Poista
  23. Halauksia minultakin. Samansuuntaista mullakin, itsetunto mennyt mutta aina sitä jotenkin selviää! Aurinkoa talveesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, halauksia täältäkin sulle! Sä olet ihana ihminen, älä anna kenenkään väittää muuta! ♥

      Poista
  24. Voimahaleja minäkin lähetän sinulle ♥ Hienoa että kirjoitit tuntemuksiasi, varmasti moni kohtalotoveri saa tästä tsemppiä, koska harva uskaltaa avautua. Kiitos sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Jos mä pelkäisin elämää, niin mun kiusaajat olis jo voittaneet 6-0. Seisomalla pystypäin ja kohtaamalla rohkeasti pelkoni, mä olen jo tavallaan voittaja. Voittanut ainakin itseni, jos en muuta.

      Kiusaaminen on raukkamaista. Se on aina raukkamainen teko! Aina!

      Poista
  25. Itkuhan se täälläkin pääsi. Jos voisin, halaisin sinua.
    Olet rohkea nainen, ja se jos jokin on jotain! Ja jos toisaalla ovet sulkeutuvat, toisaalla taas avautuvat.
    Älä ikinä anna periksi.
    Ja yhdyn edellisiin: olet onnesi todellakin ansainnut!!! Uskon, että suurin osa lukijoistasi on takuulla samaa mieltä kanssani <3
    Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kirjoitukseni on koskettanut niin monia, etten voinut sitä mitenkään etukäteen aavistaa. Olin aina luullut olevani ainut, joka itku kurkussa lukee toisten kärsimyksistä toivoen jotenkin voivani auttaa, mutta on sydäntälämmittävää huomata, miten ihania ihmisiä mun lukijoiden joukossa on! Ja teitä on paljon!! Sydämellinen halaus ihan jokaiselle, myös teille, jotka luitte, mutta ette jättäneet merkkiä käynnistänne! ♥ ♥

      Poista
  26. Asiolla on tapana järjestyä, vaikka synkimpinä hetkinä sitä ei aina uskoisikaan! Voimahaleja tuleviin koitoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niinhän se menee.. Mutta tiedätkö, jokaiselle tulee joskus hetkiä, jolloin väistämättä miettii, miks aina mulle käy näin. Pitää vaan jaksaa uskoo ja luottaa, että asiat jollain tapaa järkkääntyvät. Jos ei toivotulla tavalla, niin kuitenkin jotenkin.

      Poista
  27. Rohkea kirjoitus. Tsemppiä ja voimia kävi miten kävi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kerron kyllä sitten, miten mun kävi.

      Poista
  28. Hei! Rohkea ja hieno nainen olet! Itsekin olen ollut koulukiusattu koko peruskoulun ajan, tosin henkisellä tasolla, fyysisesti minun kimppuun ei käyty. Tiedän niin nuo tunteesi ja vaikka niitä voi anteeksi antaa, eivät ne koskaan unohdu. Tiettyihin ihmisiin en minäkään voisi enää koskaan luottaa, valitettavasti. Minulla loppui työ vuoden loppuun ja kuukautta aikaisemmin näytti todella synkältä ja tuntui että mitähän tästä tulee. Kuin ihmeen kantamana korviini kantautui yksi työpaikka johon sitten hainkin. Nyt olen tässä uudessa työssä, pää vieläkin hiukan pyörällä että mitä tapahtui. Viestini on: luota että asioilla on tapana järjestyä, kumma kyllä! Tsemppiä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Piia, sinäkin olet ollut kiusattu! Meitä on paljon! Älä väheksy kokemustasi, henkinen kiusaaminen on ihan yhtälailla väkivaltaa! Olen tosi pahoillani puolestasi, mutta on ilo huomata, että sinäkin olet löytänyt keinon päästä niistä yli. Onnea uudesta työpaikasta! Ehkä mullakin käy vielä tsägä!

      Poista
  29. Olet Sally niin rohkea nainen, se että sait tätä edes vähän purettua, voi helpottaa oloasi vaikka ahdistusta ja kiusaamisesta tulleita haavoja se ei varmaan vie pois. Toivottavasti kuitenkin jotenkin parantaa oloa. Olet kokenut aivan älytöntä kiusaamista, tuollaista en voi edes kuvitella. Miten toisia voidaan edes kiusata noin?? Pienen paikkakunnan ongelmia nuo usein on, tilanteesta ei pääse millään pakoon. Kun tutustuin sinuun, en voinut kuin ihailla kauneuttasi ja karismaasi mikä huokuu sinusta kauas. Jatka vain samalla tavalla, elämä tuo varmasti jotain todella kivaa eteen <3 toivottavasti saat pitää työsi tai jos pahin uhka käy toteen, eteen tulee upea työ mikä korvaa kaikki pelot tuosta ensimmäisestä unelmia kohti kurkottelusta! Halaus!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Kuin myös, oli kiva viimein tavata.

      Tämä postaus on aikuisen ihmisen kertomus 30 vuoden takaisista tapahtumista. Muutamia yksityiskohtia jätin tarkoituksella pois, ja tein sen suojellakseni itseäni ja läheisiäni, sillä yhä vielä ne herättävät voimakkaita tunteita. Sanottaisiinko tämän olleen hieman "siloteltu" versio noista kauheuksista. Miksi yleensäkin kerroin niistä, on se, että jokaisella meistä on arpemme, mutta se ei tarkoita, että niistä pitäisi vaieta. Isovanhempieni sukupolvi vaikeni sodan kauheuksista, minä uskon, että puhumalla ja jakamalla kokemuksiaan, voi eheytyä ja auttaa ehkä vertaistuellaan muitakin. Ihmismieli on kummallinen, jotkin asiat "unohtaa"suojellakseen itseään, sitten on asioita, joita ei voi unohtaa vaikka haluaisikin. Nämä mun kokemukset eivät hallitse elämää, vaikken voikaan pyyhkiä niitä tapahtumattomiin. Niiden johdosta olen vahva ja kestän kiirettä ja stressiä ehkä keskivertoa paremmin. Haluan jollain tapaa antaa kasvot sille, että kaikesta voi selviytyä! Että aina on toivoa, koskaan ei pidä luovuttaa. Voima muuttaa asioita pitää joskus kaivaa aika syvältä itsestä, mutta kun sen alkulähteille kerran pääsee, on löytänyt itsestään voimavaran, jota ei voi millään rahalla ostaa.

      Keep on Dreaming Laura!

      Poista
  30. Voimahali Sari ❤️ Olet rohkea nainen! Ja sä selviät, mä tiedän! Ollaan kuulolla ⭐️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Tiedän, että tarkoitat sitä ♥

      Poista
  31. Oi Sally, voimahalaus sinulle. Yhden laulun sanoin: "olet ansainnut kultaa".
    Ymmärrän tuntemuksesi, vaikken olekaan koulukiusaamista kokenut. Minulla on tullut kolhuja sydämeen työympyröistä. Olen ollut vuosia johtotehtävissä, koin Syyllistämistä ja työmäärän kohtuutonta kasvattamista kunnes uuvuin ja sitä kautta masennuin. En osannut koskaan kilttinä tyttönä sanoa ei. Kiitos loistavan työterveyshuollon, sain ammattimaista kullanarvoista apua. Sain riittävästi voimaa, jonka avulla päätin hypätä pois kierteestä ja kaksi vuotta sitten irtisanouduin itse. Se on toistaiseksi paras päätös, jonka olen työelämässäni tehnyt. Se avasi ovia ja sattumien kautta siirryin hetimiten töihin täysin toiselle toimialalle, joka liippasi omaa käsityöharrastustani. Tunne oli ihana ja koin, että kaikkia taitojani arvostettiin ja nautin työstäni. Oli ihana herätä aamuisin ja innolla lähteä töihin. Iloa silmissäni kuitenkin himmensi perhettäni viime talvella kohdannut vakava sairaus, joka kesällä päättyi kuolemaan. Jäljelle jäi pohjaton suru. Olin hajamielinen ja hymyilin vain vähän, mutta töissä kävin vastuuntuntoisesti. Sitten vain muutama päivä ennen joulua sain yllättävän joululahjan: Minut irtisanottiin. Laillista vai laitonta, se on vielä selvittämättä. Vanhat negatiiviset vuosien takaiset tunteet yrittävät nostaa päätään, mutta taistelen niitä vastaan ja tiedän tämänkin taas avaavan tielleni uusia ovia ja tuovan uusia polkuja kuljettavaksi. Onneksi minulla on käsityöt, oma toiminimi, ihania kotimaista käsityötä arvostavia asiakkaita, ihana rakastava perhe ja maailman ihanin koira.
    Tulipa avauduttua... Sally, sinä selviät eteenpäin kävi YT-neuvotteluissa ihan miten tahansa. Usko itseesi!
    Nyt pelottaa painaa julkaise-nappia, mutta teen sen silti....
    Tsemppiä, Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Riitta, olit rohkea, kun julkaisit kommenttisi! Lämmin kiitos siitä ja osanottoni surussasi.

      Sun tarinasi on rohkaiseva. Yllättäviä käänteitä, kuin omasta elämästäni, mutta sullakin on aina ollut joku ulospääsy, perhe, lemmikki, käsityöt ja oma osaaminen. Se on jännä, miten nämä sattumukset kuitenkin saavat unohduksiin painuneet tunteet nostamaan päätään. Ei aina, mutta joskus niin tapahtuu. Toivon, että löydät ilon ja onnen takaisin elämääsi, sillä olet hieno persoona ja sinulla on varmasti vielä paljon annettavaa!

      Poista
  32. Tämä kirjoitus toi mieleeni omat muistoni ala-ja yläasteelta. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan: tavaroita varastettiin ja piilotettiin, haukuttiin ja kukaan ei halunnut minua parikseen tai joukkueensa. Itsetuntoni oli täysin nollassa. Mutta yläasteen jälkeen menin eri kouluun kuin kiusaajat, sain heti ihania ystäviä ja koulunkäyntikin oli kivaa. Mutta vieläkin silloin tällöin muistan nuo ikävät ajat. Kyllähän niistä pysyvät arvet jää.
    Olen myös kokenut YT-neuvottelut sekä alanvaihto pari vuotta sitten. Mutta siitäkin on selvitty, vaikka työpaikan menettäminen tuntui maailmanlopulta. Olen saanut uuden työpaikan, olen saanut olla terveenä ja olen onnellisesti naimisissa. Vaikka välillä elämä potkii, kyllä niitä hyviäkin asioita tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit tarinasi Ellen. Rankkaa on sullakin ollut, mutta hienoa, että löysit lopulta ystäviä ja sait kokea yhteenkuuluvuutta.

      Kaikilla meillä on arpemme, myös niillä kiusaajilla. Nuorena asioita ei tietenkään näe samalla tavoin kuin myöhemmin aikuisena, mutta kiusaamista ei koskaan pidä vähätellä eikä painaa villasella. Siksi tarvitaan järkeviä aikuisia. Sanon aina omille lapsilleni, että pitää kertoa opettajalle tai välituntivalvojalle, valmentajalle tai jollekin aikuiselle, jos haluaa, että kiusaaminen joskus loppuu. Noi whatsApp ym kiusaamiset ovat sitten luku sinänsä, mutta toisaalta tekijät on helpompi jäljittää, kun kiusamisesta jää todisteet.

      Poista
  33. Todella rohkeaa ,kun jaoit kokemuksesi täällä. ,Olet selviytyjä ja jotenkin jos voit niin luota siihen että tapahtuu mitä tahansa niin sillä on tarkoitus .Tarinaasi lukiessani näkyy tarkoitus todella olevan , sinä selviydyit ja vieläpä hyvin!
    Kaikkea hyvää jatkoosi.
    tv. Blogi vakkari lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kun luet blogiani ;)

      Niin, kuin ihmeen kaupalla jostain on aina löytynyt voimia jatkaa ja väärät valinnatkin ovat lopulta johtaneet sinne, mihin oli kohtalo oli tarkoittanut. Niin ainakin uskon. Sattumaa tai johdatusta, mene ja tiedä. Mutta joskus kyllä tuntuu, että jollain suuremmalla on sormensa pelissä..

      Poista
  34. Olet todella rohkea nainen! Tsemppiä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja. Rohkeus ei tänä päivänä ole sama asia kuin joskus ennen, kun se miellettiin pelottomuudeksi uhrata vaikka oma henki toisen puolesta taistelussa lohikäärmeitä vastaan. Nykyään, kun ihannoidaan supertähtiä, artisteja, kiillotettuja ihmiskuoria, vaatii todellista rohkeutta näyttää olevansa haavoittuva, pyytää apua ja tunnustaa asioiden olevan jollain tapaa solmussa. Mutta mä olen omalla kohdallani huomannut, että toisin kuin voisi luulla, tosiasioiden tunnustaminen ja avun pyytäminen eivät teekään meistä yhtään huonompaa, vaan päinvastoin vapauttavat itselle asetettujen odotusten kahleista. Siten saa myös tilaa ajatuksille, sillä paljas sydän ja herkkyys tekevät meistä ainakin oman elämämme sankareita. ♥

      Poista
  35. Voi myrkky. :/ Toi on niin tylsä homma kun uskaltaa yrittää ja menee mönkään. Mutta tiäkkö, olit silti tosi rohkea ja reipas kun yritit- ja ihana entinen pomo joka otti takaisin lämpimästi! Toivottavasti YT:t menee teillä mahdollisimman kevyesti. Tää on kurja aika kun niitä on odotettavissa yhdellä jos toisellakin. Mut hei- sieltä noustaan. Aina. Yksin ja yhdessä kollektiivisesti. <3 Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mimmu. Mutta jos ei uskalla yrittää, ei saa koskaan tietää, oisko se onnistunut vai ei.. Eli epäonnistumisen jälkeen uudestaan pystyyn vaan ja kohti uusia pettymyksiä! Vanhana kiikkustuolissa ei ainakaan sitten tartte katua sitä, ettei uskaltanut yrittää ;D

      Tsemppiä kaikille työnsä ja toimeentulonsa kanssa kamppaileville! Nää on mun ekat YT:t ja kaikki kannustavat kommenttinne ovat kullanarvoisia tsemppareita!

      Poista
  36. Muista vielä, että jos yksi ovi sulkeutuu. Toinen avautuu. Sinä olet sen verran upea tyyppi, että et todellakaan jää lehdelle soittelemaan vaikka nykyisessä työssä kävisi miten! Tsemppiä Ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, toi on niin totta! Kaksi piinaviikkoa on vielä jännitettävänä, sitten tiedän, miten tässä käy..

      Poista
  37. Hienoa, että julkaisit tämän. Ymmärrän hyvin itsekin koulukiusattuna, miltä se tuntuu ja kuinka vaikeaa on luottaa kehenkään. Mutta ehkäpä se on antanut kummallekin voimia selvitä tilanteesta kuin tilanteesta :) Täällä melkein kyynelet oli silmissä, ehkä tuo pikkuinen tyyppi mahassakin siihen vaikuttaa mutta tuntui niin mun ajatuksilta osin.

    YT:t ei ole helppo juttu, mutta pidän peukut pystyssä ja vaikka kävisi se pahin mahdollinen, on tilanteessa aina jotain hyvää. Itse muistan aina kuinka upeaa oli kun isä oli reissutyössä vietettyjen vuosien jälkeen kotona aina koulun jälkeen :) (90-luvulla). Ja löysi pian uuden erittäin hyvän työpaikan, jossa on vieläkin. Ja sinulla on mahdollisuuksia niin moneen <3

    Kivaa viikon alkua kaikesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, suakin on kiusattu! Olen tosi pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut kokemaan.. Mutta sä selviät niistä, mä tiedän sen. Onnea odotukseen! Ihana uutinen!

      Töiden loppuminen ei ole onneksi mikään maailmanloppu, mutta kyllähän sellainen tuntuu kurjalta. Mutta kuten totesit, sellainen voi avata uusia mahdollisuuksia.

      Ihanaa kevään odotusta! Toivottavasti nähdään taas :)

      Poista
  38. Onpa raskaat kokemukset sulla teinarina! Onneksi olet noista selvinnyt, vaikka tietty merkki niistä varmaan jää loppujen lopuksi sydämeen. Elämäntaitoa on kenties se, että miten noiden elämän aikana kertyneiden merkkien tai kuormien kanssa (tai jälkeen) osaa elää. Jos katkeroituu, niin tavallaan antaa niille luihuille tyypeille vielä toisen voiton. Siksi siis elämänmyönteisenä eteenpäin myös koittelemuksien jälkeen (tunteet toki sallitaan kaikille, eikä sitä tarvitse kovaksi kiveksi muuttua!) :)

    Tsemppiä työuran haasteisiin! Uskon, että löydät jossain vaiheessa mieluista työtä myös sisustamisen alalta (ja sitä odotellessa voi eteen tulla myös muita "ihan-jees" työpaikkoja). Haleja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anne, lämmin kiitos ajatuksistasi. Kyllä tässä on niin monessa myllyssä oltu, eikä oo silti jauhoksi tultu, että kyllä aika 'rock' taitaa kuvata meikäläistä parhaiten ;)

      Mutta sellaistahan elämä on. Asioita tulee ja menee, mutta oma käsittelytapa luo tyylin.

      Ihanaa viikonloppua! Kiitos tsempeistä.

      Poista
  39. Luin järkyttyneenä kirjoitustasi ja nyt ymmärrän, mistä kumpuaa kaikki se luovuus, kypsyys ja rohkeus, josta me lukijat on saatu nauttia blogisi äärellä. Et tosiaan olisi Ihana Sally ilman kaikkea kokemaasi.
    Toivon sydämestäni, että pian löydät taas värit elämääsi. Jos nykyisen työpaikkasi ovi sulkeutuu, usko, että sinua sittenkin odottaa ovi unelmasi eli sisustuksen pariin. Kokeile vaikka sisustussuunnittelijan työtä Eezy-osuuskunnan kautta. Se on riskitön vaihtoehto oman toiminimen perustamiselle. Varmasti moni haluaisi sinut sisustamaan
    kotiansa! Olen iloinen puolestasi, kun sinulla on ihana perhe, sen todella ansaitset. Luota vaan, että kaikilla elämän käänteillä on tarkoituksensa. Toivottavasti pian selviää, jatkatko nykyisessä työssäsi vai pääsetkö hakemaan töitä esim. sisustusalalta. Yksi asia, minkä toivon tuovan sinulle uskoa tulevaan: se teidän ihana tontti. Ennemmin tai myöhemmin saatte unelmienne kodin :D!! Rakkain terkuin Ansku (p.s. email-osoitteeni tiedät, jos haluat kuulla minun tarinani)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Ansku. Oot ihana! ♥ Yritin etsiä email osoitettasi, kuitenkaan löytämättä sitä. Haluaisin kuulla tarinasi, joten pyydän kauniisti, voisitko kiltti ihana laittaa mulle meiliä countrysally(at)wippies.com.

      Viime vuonna tein joitakin sisustus- ja yhteistyöjuttuja työn ohessa, jotka laskutin ukko.fi laskutuspalvelun kautta. Ihan ok sekin, ja aika helppoa. Kaikenlaiset vaihtoehdot ovat parhaillaan mietinnässä, enitenhän sitä tällä hetkellä vaan toivoo selvyyttä asioihin, sillä epätietoisuus on aika raastavaa..

      Jään odottamaan sulta postia.

      Poista
  40. Oli todella rohkea kirjoitus! Yllättäen en ole koskaan nähnyt vastaavaa muisteloa siltä toiselta osapuolelta eli kiusaajalta. Olisi mielenkiintoista kuulla että miksi jotkut ihmiset katsovat olevansa niin korkealla muiden ihmisten yläpuolella että voivat mielestään vapaasti tehdä jonkun toisen elämästä helvetin. Tai olen kyllä kuullut/nähnyt joitain muisteloita ex-kiusaajilta, mutta ne ovat aina todella siloiteltuja versioita ja niissä kadutaan kovasti.
    Haluaisin kuulla jonkun TÄLLÄ HETKELLÄ jotakuta kiusaavan ihmisen selittävän aivan omin sanoin MIKSI hänellä on mielestään oikeutus toimia kuten toimii ja miksi hänen ihmisarvonsa on mukamas huomattavasti suurempi kuin hänen uhrinsa. Voisi olla aika säälittäviä perusteluita…siksi niitä ei kai koskaan näe/kuule.

    Mitä YT:ihin tulee, tiedän kokemuksesta että tilanne on kaamea. Noin kymmenet YT:t läpikäyneenä olen itse jo siinä tilassa että ”antakaa kenkää perkele, ihan sama” ja uskon että tekevälle kuitenkin töitä löytyy. Niin löytyy sullekin jos YT:issä huonosti kävisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, samaa olen miettinyt minäkin. Mun tapauksessa kiusaajat kokivat ryhmän painostusta eli jos ei lähtenyt mukaan kiusaamaan, se on sitten sama kuin joutua itse kiusatuksi. Pelko estää. Liian usein myös opettajat ja aikuiset kieltävät kiusaamisen tyyliin 'ei meidän Ritva ole sellainen' sillä lapsi voi olla taitava salaamaan kiusaajan roolinsa kotona. Veikkaanpa kyllä, että nykyään se purkautuu häiriökäyttäytymisenä ja pelien kautta agressioina, jonka kyllä jokainen fiksu isä ja äiti tunnistaa kotona.

      Nykyään on tarjolla paljon tukea, ja tukea myös kiusaajien vanhemmille. Sillä kyllä näin itsekin äitinä ymmärtää, että ne ovat hankalia tunteita käsitellä myös vanhemmuudessa, jos oma lapsi paljastuukin kiusaajaksi. Eihän sitä omasta pikku enkelistään haluaisi sellaista uskoa... Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi äärettömän mukava lukea kiusaajan kertomus samasta asiasta ja selvittää, missä ajattelutapamme menevät ristiin, jos katsoo olevansa jotenkin oikeutettu lyttäämään toisen betoniin. Veikkaanpa, että sieltäkin takaa löytyisi oma arvet ja oma paha olo, joka purkaantuu pahimmassa tapauksessa vaikka ensimmäiseen vastaantulijaan. Sääliksi käy noita ihmisraunioita, jotka ovat täysin kykenemättömiä empatiaan eivätkä ymmärrä tekojensa pitkäaikaisia seurauksia.

      Kiitos tsempityksestä! Ehkä tää tästä vielä iloks muuttuu, vaikkei just nyt siltä kauheesti tunnukaan..

      Poista
  41. Ihanan rohkea kirjoitus, arvostan sinua todella uskalluksesta! Melkoinen tarina täynnä vastoinkäymisiä mutta aivan varmasti tulet selvitymään jatkossa loistavasti, juurikin osaltaan taustasi ansiosta/ syystä. Suurensuuri tsemppihali sinulle, kaikki kyllä järjestyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Tiedätkö, toisaalta on lohdullista huomata, että meitä on muitakin, mutta samalla se tekee mut hirmu surulliseksi, kun huomaa miten yleistä kiusaaminen on. Ihmisten sydämellisyys lämmittää ja antaa uskoa, että kaikki järjestyy. Paistaa se päivä vielä risukasaankin..

      Poista
  42. Voi hirveää miten olet joutunut kärsimään! Aivan järkyttävää, miten sellaista on saattanut tapahtua. Uskomatonta.Itseänikin kiusattiin jossain vaiheessa mutta en ole kokenut mitään tuollaista, noin rankkaa, kuin olet joutunut kestämään.
    Hienoa että olet selvinnyt! Hyvä kun uskallat kertoa ja jakaa kokemuksesi, auttaa varmasti monia ymmärtämään että koulukiusaaminen on vakava asia, josta jää ikuiset arvet! Ehkä joku jossain jättää kiusaamatta jotain. Toivon niin.
    Tsemppiä oikein tosi tosi paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttäväähän se on, yhtää kaunistelematta. Kiusaaminen on aina raukkamainen teko! Sitä ei voida kuitenkaan poistaa yhteiskunnasta eli kiusaamista tulee aina olemaan, mutta kuinka saisimme päättäjät ymmärtämään, että kiusaaminen on rikos ja siitä pitää voida laittaa vastuuseen jo aiemmin kuin vasta 15-vuotiaana? Sillä hyvällä tuurilla kiusaaja jatkaa opittua tapaansa peruskoulun jälkeen työelämässä ja ehkä omassa parisuhteessaankin. Pitäisikö yhdeksi oppiaineeksi koulussa sisällyttää elämäntaidot? Kuinka saada ystäviä, kuinka selviytyä vastoinkäymisistä, onko oikein nimitellä toista ulkonäön vuoksi, miksi tunnet kateutta, miten parannat omaa itsetuntoasi, miten sanot ei päihteille, kuinka kunnioitat perheenjäseniäsi, mistä löydät hyviä harrastuksia, miten kasvaa hyväksi ihmiseksi.

      Poista
  43. Kiitos kun jaoit tarinasi. Tosi rohkea teko! :)

    Tuo kuulostaa valitettavasti hirveän tutulta ja surulliselta. Olen itse ollut myös koulukiusattu ala-asteelta aina lukioon asti. En tosin yhtä pahasti, mutta moni kuvailemistasi asioista/tunteista on myös minulle niin kovin tuttuja. Tiedän sen tunteen, kun ei ole yhtään kaveria ja ketään puolustamassa ja kaikki oppilaat on käännytetty sinua vastaan. Kaikki mitä teet on väärin ja ett osaa mitään. Jos joskus onnistut, olet varastanut idean jostain tai huijaat. Vaikka olist jossain asiassa oikeassa, olet muiden silmissä aina väärässä. Itsetunto murenee hetkessä.

    Kiusaaminen jättää aina pahat arvet ja vaikutukset näkyvät valitettavasti vielä vuosienkin jälkeen. Välillä sitä on edelleenkin vaikea uskoa, että voi olla jossain hyvä tai että joku haluaa olla aidosti ystävä.

    Olen aina ajatellut, että kaiken pahan jälkeen pitää pakosti seurata jotain hyvää ja se pitääkin aina paikkansa, kun vaan jaksaa tarpeeksi kauan odottaa. Paistaa se aurinko väkisinkin joskus risukasaan. Kaikkea hyvää sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minttu, olen pahoillani, että säkin olet joutunut kokemaan kiusaamista. Se on aina väärin ja rankkaa kiusatuksi tulleelle. Tietynlainen herkkyys sustakin paistaa läpi, tiedätkö sitä miettii toisen blogia lukiessaan, että mikä vetää kirjoituksiin aina uudestaan ja uudestaan? Onko se samanlainen sisustusmaku, sujuva kirjoitustyyli vai jotain muuta, jolla kohtalomme hipaisevat toisiaan.

      Sydämellisyys ja herkkyys ovat asioita, joita ei voi mistään ostaa. Herkkyydellä on kuitenkin hintansa ja joskus sen takana voi olla rankkojakin kokemuksia. Niin rankkoja, että hauraus nähdään mieluummin herkkyytenä, vaikka todellisuudessa ihminen saa vaivoin pidettyään itsensä enää kasassa. Me suomalaiset johdamme itsemurhatilastoja. Olisiko yhteiskunnan pitänyt puttua kansamme masennukseen jo aiemmin ja siinä mittakaavassa missä esim. sydän- ja verisuonitauteihin on puututtu kansantautina? Sillä moni alakulo muuttuu hoitamattomana masennukseksi, kun se voitaisiin tunnistaa ajoissa ja vältyttäisiin pitkältä loputtomalta piinalta, jota niin monet kokevat tänä päivänä. On niin vaikea nähdä valoa, kun ympärillä on vaan rumuutta, ankeutta ja epätoivoa. Kun ei jaksa innostua enää niistäkään asioista, jotka tuottivat aiemmin suurta iloa.

      Poista
  44. ♡ Sinä rohkea nainen ♡ Huh, melkoista! Sinulla on kyllä paljon annettavaa meille muille, toivottavasti asiat järjestyy! Niinhän sitä sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu, toivotaan niin! Jaksamista sinne ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jatta. Jos jotain hyvää näkee tapahtuneessa, niin perspektiiviä se kaikki kyllä antaa! Osaa arvostaa asioita ihan uudella tavalla. Itsetuntokin on vahvistunut vuosien mittaan. Nykyään 'mikä ei tapa, se vaan v***taa.'

      Poista
  45. Voi ei! Olen niin pahoillani, niin pahoillani mitä sinulle on käynyt!! En osaa edes kommentoida lyhyesti, joten toivotan voimia! Olet rohkea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Marja! ♥

      Ihanaa kevään odotusta!

      Poista
  46. Kiitos kun jaoit ja kaikkea hyvää sulle. Itselläni nousee aina karvat NIIIIN pystyyn kaikesta kiusaamisesta yms. Mä en vaan jaksa ymmärrtää miksi sellaista on ja ihan aikuisten parissä löytyy ihan arjessa myös sitä. Pois sulkemista ja asioiden salaamista jne jne. Kritisoidaan kovasti kiusaamista ja koulussa tapahtuvaa eikä osata katsoa peiliin, kun itse toimii ihan samalla tavalla. Ei se aina vaadi sitä suoraa nälvimistä ja haukkumista se kiusaaminen. Aikuiset on taitavampia ja hienovaraisempia tässäkin kuin lapset.

    Työ alun työhomma... Miehelleni kävi kuule aivan sama juttu eli et ole yksin sen asian kanssa. Ja varmaan monelle muullekin sattunut noin ;). Pakko on vaan hypätä ja repiä itsensä irti jos meinaa uttaa saada. Itse en ole vielä uskaltanut ja sisustusalalle haluaisin myös koko päiväiseksi. Toistaiseksi uskallus ei ole riittänyt päivätyön jättämiseen... Rohkeutta keräillen ;).

    Voi hyvin. Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia. Työpaikkakiusaaminen onkin ihan oma lukunsa. Olen ollut 90-luvulla yhdessä työpaikassa, jossa harrastettiin ihan sairasta lynkkaamista. Jopa esimiehen taholta. Ikäväksi sen tekee, että siihen liittyy seksistinen aspekti. Saunaillassa pomo pyysi näyttämään tissit, jos joku haluaa tonnin palkankorotuksen ja pakotettiin juomaan miehen elimen muotoisesta tuopista kaljaa! Ainahan niihin löytyi innokkaita.. Oli myös pepulle läpsimistä ja kaikkea muutakin sanallista vihjailua, mikä ei mielestäni asiattomuudessaan kuulu työpaikalle. Tuntuu vaan, että pissa nousee päähän valitettavan monelle, kun saa vähän maistaa menestystä ja valtaa.

      Ehkä säkin voisit aloitella uutta uraa sisustusmaailmassa vaikka ensin muun työn ohessa? Se on kans mulla haaveena. Ollut jo pitkään! Tsemppiä kevääseen! Toivotaan että teidänkin perheen työkuviot järjestyy :)

      Poista
  47. en ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt oli sanottava jotakin. tämä on todellisuutta, eivät ne pumpulihöttöiset kaikkimullehetityttösten raapustelut. olen itse lähdössä puolen vuoden päästä opiskelemaan, 15 vuoden työuran jälkeen, hyppään ja irtaudun tutusta ja turvallisesta. kaikki järjestyy, koska muuta mahdollisuutta ei ole. voimia sinulle. -minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Minttu! Mä en ole koskaan ollut kaikkimullehetitänneäkkiä -tyttö, sillä tiedän valitettavan hyvin, että asioita osaa arvostaa enemmän kun niiden eteen on joutunut tekemään töitä. Ehkä siksi olen myös löytänyt tasapainon asioiden välissä, kun vaakakupissa on niin paljon ja oma elämä, parisuhde, vanhemmuus ym. ovat asioita, joihin voi aina luottaa. Peruspilarit ovat kunnossa. Asioista myös puhutaan, välillä isollakin volyymillä, mutta riidat ratkotaan ja yhdessä selvitään, sillä rakkaus on liima, joka pitää yhdessä.

      Toivon sulle tsemppiä uranvaihtoon! Olet rohkea ja uskallat tavoitella unelmiasi! ♥ Menestystä syntyy Minttu juurikin astumalla ulos turvallisesta boksista omalle epämukavuusalueelle!! Go for it girl!

      Poista
  48. Kyyneleet nousivat silmiini tekstiäsi lukiessani. Toivon sinulle ja perheelledi kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa pahaa mieltä vaan aidosti herättää ihmiset ajattelemaan, että kiusaaminen jättää aina jäljen.. Mutta kaikesta voi selvitä ja päästä yli. Asiat voivat tuntua vuoren korkuisilta, mutta kun mäkin ajelin myöhemmin siellä pienellä tehdaspaikkakunnalla, jossa vietin teinivuoteni, niin se oli ränsistynyt ja puskittunut kaikin tavoin. Puut olivat kasvaneet 30 vuodessa, rakennukset olivat palaneet, purettu tai muutoin muutettu ja koulumatkalla ollut jyrkkä ylämäkikin oli vaan loiva rinne enää. Kaikkein parasta oli kuitenkin tietoisuus, ettei mun tartte sinne jäädä eikä koskaan enää palata, jos en halua. Monet jäivät. Mulle se ei olisi riittänyt, sillä olen aina halunnut elämältä enemmän, tavoitella tähtiä taivaalta.

      Poista
  49. Hieno kirjoitus ja rohkea avautuminen! Olen miettinyt kuinka moni koulukiusaaja jatkaa samaa työelämässäkin....uhhh!
    Itselläkin on jonkinlaista kokemusta työpaikkakiusaajista, myös esimiesasemassa olevista, onneksi se on tällä hetkellä jo menneisyyttä.
    Kaikkea hyvää sinulle, olet hienosti osannut kääntää raskaat tapahtumat voimavaraksi, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää kaiken jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E! Moni kiusaaja on kusipää myös aikuisena, se on valitettavan totta. Sen vuoksi on tärkeää puuttua asioihin, kun ne ovat vielä pieniä. Mäkin olen joutunut kokemaan työpaikkakiusaamista. Kirjoittelinkin siitä tossa pari kommenttia ylempänä. Olen myös saanut kuulla olevani perseennuolija, kun olen hyvä työntekijä ja kohtelen kaikkia tasapuolisesti, en panttaa tietoja ja neuvon mielelläni.

      Mahdollinen työpaikan menetys tuntuu kurjalta, mutta tiedän, että toteutuessaankin se toimisi 'muutosmoottorina' mulle. En todellakaan aio jäädä laakereilleni lepäämään..

      Poista
  50. Huh mikä kirjoitus! Tuntuu varmaan lattealta kun sanon, että pystyn samaistumaan, mutta sanon kuitenkin. Ainakin omalta osaltani, koska olen myös koulukiusattu ja ne jäljet ei lähde ikinä. Ikinä. Ikinä. syksyn kutsumua - kampanja sai mut oikeastaan vihan valtaan uudelleen kaikkia lässyttäjiä kohtaan, jotka sosiaalisessa mediassa huokaili että voi kauheeta minkälaista ihmisillä on ollut - ja he olivat niitä suurimpia traumojen aiheuttajia esimerkiksi mulle. Että niin sitä aika kuluu.... Mä ymmärrän sun juttus myös siitä, että miksi sulle tapahtui ja mitä siitä seurasi sulle, miksi muodostuit. Olin saada slaagin kun yksi kiusattu kirjoitti, että on kiitollinen kiusaajilleen koska heidän ansiostaan hän on nyt sitä mitä on. Mä en voi mitenkään allekirjoittaa tota. Mä en usko että olisin yhtään sen huonompi ihminen ilman kiusatuksi tulemista. Ja en ikinä kiitä siitä että minua kiusattiin. Se mitä siitä opin oli että toiset ihmiset vaan on pahoja.

    Sulle hirveesti voimia ja toivottavasti kaikki selkiää, kiitos tästä tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit tarinasi, Kupla. Olen tosi tosi pahoillani sunkin kokemasta kiusaamisesta. #kutsumua kampanja herätti mussa kans samantyyppisiä fiilareita, mutta totuushan on, että valitettavan moni kiusaaja on itse joutunut kokemaan turvattomuutta, pahaa oloa ja jopa lyöntejä eli eivät ole olleet turvassa omassa lapsuudessaan. Opitut käyttäytymismallit istuvat lujassa ja sen vuoksi kai jotkut kokevat oikeudekseen tehdä toiselle, mitä itsellekin on tehty. En tiedä enkä hyväksy, mutta näin aikuisena ajattelen, että kaikilla meillä on arpemme, toiset vaan eivät halua niistä puhua. Mä olen kans inhonnut lässyttäjiä ja kukkahattutätejä ja miettinyt, miten voisin kääntää omat rankat kokemukseni avuksi muille. Jo siksikin tämä avautuminen, sillä niin monet ovat aikuisiälläkin sanoneet syövänsä jopa hattunsa, jos onnistun luovimaan haastavista tilanteista voittajana! Silti ei yhdelläkään noista monista ole koskaan ollut 'munaa' tunnustaa olleensa väärässä eli olen turhaan kanniskellut suolasirotinta käsilaukussani jo vuosia voidakseni tarjota sitä noille 'kannustajille'.

      Mä näen punaista kans, kun joku väittää oikeasti olevansa kiitollinen kiusaajilleen!! Haloo!! Sanotaan että kärsimys jalostaa ihmistä, mutta ne jotka niin sanovat, eivät ole itse joutuneet painimaan pohjamudissa. Mä kaivoin nuorena tyttönä itsetuntoni rippeet ja päätin näyttää kiusaajille ja muillekin epäilijöille, että mun itsekunnioitusta he eivät ole onnistuneet lyttäämään. Tänä päivänä voin sanoa, että vaikkka aikaa se vei, niin onnistumisen kokemukset ovat kasvattaneet mulle lopulta terveen itsetunnon, mutta rohkeuteni tavoitella isojakin asioita kumpuavat juurikin noista kiusatuksi joutumisen kokemuksista. Leuhkaksi ja suuruudenhulluksikin mua on haukuttu, mutta mitään ei saa, jos ei yritä! Coca Colaakin myytiin ekana vuonna vaan 25 pulloa!!!

      Poista
  51. Vastaukset
    1. Voi kiitos. Harmi, kun et laittanut nimeäsi ♥

      Poista
  52. Rohkea kirjoitus. Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssa! Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! ♥ Tsemppiä nyt tarvitaankin!

      Poista
  53. Luin tämän tekstin jo heti kun julkaisit tämän mutta en osannut kommentoida mitään kun tuntui että ei oo sanoja ja tekstiä mitä osais kirjoittaa. Itketti! Oli niin koskettava teksti ja tuntui pahalta mitä olet joutunut kokemaan koulukiusaamisen vuoksi.:( Itse en ole joutunut koulukiusaamisen uhriksi ja eikä lähipiirissänikään ole tietääkseni kukaan joutunut niin kaikki tekstit mitä lukee blogeista tai lehdistä niin vetää aina ihan sanattomaksi miten valitettavasti jotkut joutuu kokemaan koulukiusaamista noin julmalla tavalla ja miksi sitä pääsee tapahtumaan valitettavasti hyvin paljonkin tänäpäivänä.. Hiljaiseksi vetää! Ei tuolllaista saisi tapahtua ja kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan ja kärsimään kiusaamista.

    Rohkea oli kirjoitus ja toivon hurjasti voimia sinulle<3. Myös noitten työasioitten pariin<3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! ♥ Ei mun ollut tarkoitus itkettää ketään, mutta jokainen fiksu ihminen kykenee empatiaan ja kirjoitus varmasti herättää tunteita. Itkua, surua, hämmästystä, suuttumustakin. Mä olen käynyt läpi kaikkien tunteiden kirjon ja nämä asiat mielessäni tuhanteen kertaan. Tapahtunutta ne eivät muuta, eivätkä poista jälkiä sielussa. Jotenkin ihmeen kaupalla olen myös onnistunut säilyttämään elämän iloni vaikeuksista huolimatta. Vaikka mua on yritetty lytätä, talloa, kiilata ja vetää mattoa jalkojen alta. Kaikkien näitten kokemusten jälkeen mun on aika vaikea luottaa keneenkään - ja koenkin erittäin raskaasti sen, jos joku lähelläni käyttää luottamusasemaansa väärin. Sitä ei voi nimittäin pelkällä anteeksipyynnöllä palauttaa.

      Poista
  54. Kaikkea hyvää sinulle, niin paljon, että varmasti riittää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! ♥ Ihmettelinkin mikä on tämä lämmin hyvän olon tunne, joka valtasi mut, kun luin vilpittömän viestisi :)

      Poista
  55. Voi Sally, hieno kirjoitus ja kyllä olet Rohkea Nainen, isolla ärrällä! Hienoa että painoit julkaise-nappia!
    Ehdin jo jokunen päivä sitten ihmetelläkin poissaoloasi eetteristä, mutta en osannut edes aavistaa mitä poissaolosi taustalta löytyikään. Kauhistuneena toki luin kaikkea kokemaasi, ei tuollaista voi käsittää.

    Itse kahden teini-ikäisen tyttären äitinä tiedän, miten julmia etenkin tytöt voivat toisia kohtaan olla ja olenkin kiitollinen siitä, että omat tyttäreni ovat vahvempia ja rohkeampia mitä minä aikoinaan tuossa iässä olin ja osaavat puolustaa itseään, ja toisia, itseäni paremmin. Nykyaikana kun on vielä lisänä tuo netissä tapahtuva kiusaaminen...Selvää kuitenkin on, että ikuiset jäljet kiusaaminen aina jättää.

    Kovin pahalta tuntuu myös lukea työkuvioistasi. Valitettavan monelta taholta saa nyt lukea ja kuulla YT-neuvotteluista. Lähipiirissä iso luuta on lakaissut muutamia henkilöitä ja pariskuntiakin viimeisen kuukauden sisällä ja meidänkin työpaikalla se oli pari vuotta sitten todellisuutta...ja nyt taas on ilmassa pientä levottomuutta.
    Sinun kohdallasi uskon kuitenkin, että kävi miten kävi niin sinä pysyt pystyssä. Niin vahvaa tekoa olet osoittanut olevasi! Toivon sydämestäni nyt ja tulevaisuudessa kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! ❤️ *voimahalit!!*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeutta vaativaa kirjoittaa nuo kaikki julkisesti, hatunnosto siitä sinulle. Itse samaistun , olen ollut kiusattu, eniten henkisesti, mutta myös fyysistä väkivaltaa kouluaikana oli. Vanhempani eivät olleet yhtä ihania kuin sinulla, uskaltaessani kertoa asiasta, syyttivät minua itseäni,jotain vikaa minussa oli. Itsetuntoni on ollut vuosikymmenet nollassa, vieläkin itku tulee kun asiaa ajattelen. Terapiaakin olen usein miettinyt, masennuslääkettä syönyt, se hieman helpottaa oloa. Ikinä tuo asia ei unohdu, jotenkin olen oppinut elämään sen kanssa, mutta siitä puhuminen on ollut vaikeaa. Herkkä, arka ja ujo olen aina ollut, mutta nyt olen hieman saanut rohkeutta lisää onnistumisien kautta. Itsetuntokin on vahvistunut, ystäviä ei montaa ole, lisää kaipaisin niitä joiden kanssa jakaa asioita. Kiusaajat harvemmin ymmärtävät, kuinka suuria arpia he kiusattavaan jättävät. Toisaalta puhutaan kiusaajan olevan myös uhri, mutta itse kiusattuna todellakin tiedän, että kiusaamisesta PITÄÄ puhua enemmän ääneen ja siihen PITÄÄ puuttua. Nelisenkymmentä vuotta minulla on mennyt pikkuhiljaa sieluni eheytymisessä..... Kiitos sinulle, että jaoit tarinasi, voisit hyödyntää asiaa enemmänkin esimerkiksi kiusattuja tukemalla ym.... :)

      Poista
    2. Vastaan ensin Marielisalle ♥ Lämmin kiitos kommentistasi.

      Saat olla ylpeä tyttäristäsi, niin minäkin olen omistani. Nykypäivänä kiusaaminen on saanut aivan uskomattomia ulottuvuuksia. Silloin 80-luvulla oli siinä mielessä helpompaa, kun ei ollut instagramia, facebookia, viberiä, whatsappia, tubea, kännykkäkameroita ym. joita valitettavasti käytetään myös kiusaamiseen. Ihmiset ottavat koiria, vaikkeivat pysty omia lapsiaankaan kasvattamaan, ja koirat jätetään kämppään ulvomaan koko päiväksi ja pistetään aamuseiskalta takapihalle p***alle kun ei jakseta viedä niitä lenkille. Mummonpotkijoita ja töhertelijöitä on aina ollut, mutta pillerihuuruissa tai koko viikonlopun taistelupelejä pelanneet kun käyvät kiinni ensimmäiseen vastaantulijaan niin kaikki tietävät, että väkivallanteot vaan raaistuvat.

      Isot asiat, kuten esim. työpaikan menettäminen, horjuttavat luottamusta. Silloin lähipiirin tuella on iso merkitys. Mun elämä ei onneksi ole rakennettu yhden kortin varaan, vaikka onhan tää kurja tilanne. Jos kompastuu, niin sitten on vaan noustava ylös ja jatkettava, jos oikeesti haluaa joskus saavuttaa tavoitteensa. Eteenpäin siis mennään, mulla on niin iso kannustusjoukko jo pelkästään teissä ihanissa lukijoissa!!

      Poista
    3. Sitten anonyymi lukijani ♥ Kiitos kun rohkeasti kerroit kokemuksistasi. Näin itsekin äitinä tuntuu kurjalta, ettet saanut toivomaasi tukea kotoa. Haluan sanoa sulle, ettei sussa ole mitään vikaa! Älä kuluta energiaasi sen pohtimiseen. Kiusaajat itse ovat raukkoja ja kiusaamisen taustalla on muita tekijöitä. He vain tarvitsivat jonkun, johon kohdistaa julmat tekonsa. Mullekin tulee itku, kun mietin omia kokemuksiani, mutta en anna niiden hallita elämää enkä siten 'jää niiden vangiksi'. Olet rohkea, kun olet uskaltanut hakea apua ongelmiisi! Hatunnosto sulle siitä. Jos haluat kertoa kokemuksistasi lisää, niin mulle voit aina laittaa meiliä countrysally(at)wippies.com. Puhuminen nimittäin auttaa ja olen huomannut, että joskus ihan ventovieraan kanssa on helpompi jutella kipeistäkin kokemuksista. Kaikkea ihanaa elämääsi ja lisää kivoja onnistumisen kokemuksia! Odotan sinulta postia :)

      Poista
  56. Niin hieno kirjoitus suoraan sydämeen. Toivottavasti moni lukee tän.
    Miten totta onkaan sanonta "Älä karehdi ystäväsi iloja, sillä et tunne hänen salaisia surujaan."
    Toivon kaikkea hyvää - ja töitä tekevälle löytyy. Tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti! ♥ Mäkin toivon, että moni lukis tän ja pysähtyis ajattelemaan, että kaikella on seuraus. Vanhana/ sairaana ihmiset katuvat aika samanlaisia asioita: vääriä valintoja, tekemättömiä tekoja, kaunan kantamista ja sitä, etteivät osanneet näyttää tunteitaan. Kunpa voisi elää niin, ettei tarttisi katua vaan keskittyisi mieluummin olemaan onnellinen ja tekemään muutkin onnelliseksi! Elämä on taitolaji ja jokainen meistä oman onnensa seppä, sillä tämän päivän valinnat luovat pohjan huomisen onnellisuudelle :)

      Poista
  57. Löysin blogisi vasta nyt...tämä kosketti, koska itsekin olen ollut koulukiusattu ja työpaikka kiusattu vielä lisäksi. Kateus on varmasti suurin kiusaamisen aihe, ehkä. Nyt olen jo pois työelmästäkin, mutta arvet, ne ei koskaa vaan häviä, valitettavasti.
    Olet löytänyt onnen ja elämän perheestäsi ja opiskelusta sekä työstäsi. Lämmitti kovasti sinun positiivisuutesi. Kaikkea hyvää toivon sydämestäni elämääsi!
    Ani

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.