Sisustus & lifestyle since 2009

Search

HAAMUJENGI + ARVONNAN VOITTAJAT



- Ihana viikonloppu perheen ja lapsenlapsosen kanssa! Aurinkokin pilkahteli eli laatuaikaa parhaimmillaan.  

Ennen vieraiden tuloa leivottiin lasten kanssa kummitusmarenkeja. Bööö! Eli tein ihan normi marenkitaikinan, mutta tällä kertaa en levittänytkään sitä yhdeksi kakkupohjaksi pellille vaan pursottelin pursotinpussilla kivoja kummituksia!





- Annoksesta tuli yhteensä noin 35 kummitusta, joiden jäähdyttyä Isosisko loihti niille ilmeet sulatetulla suklaalla!

Osa halkeili hieman paiston aikana, mutta se toi vaan särmää ja luonnetta naamoihin, kun niille muodostui tavallaan suut. Naurettiin ihan kippurassa osalle ja nimettiin haamujengiläiset ilmeitten mukaan. Ujo, jörö, riehakas, nörtti, näsäviisas jne. ja olipa siellä pari kammottavaa ku-kluxiakin joukossa! Makukin oli ihan täydellinen: rapeita päältä, mutta vaahtokarkkimaisen pehmeitä sisältä. 


Marenkikummitukset

5 kananmunan valkuaista
3 dl sokeria
1,5 tl maissitärkkelystä (esim. Maizena)
1,5 tl valkoviinietikkaa

Erottele valkuaiset keltuaisista. Vaahdota valkuaiset kulhossa ja kaada joukkoon pikkuhiljaa sokeri. Kun vaahto on paksua ja kiiltävää, vatkaa vielä joukkoon maissitärkkelys sekä valkoviinietikka. Maizenan voit korvata halutessasi perunajauhoilla eikä viinietikkakaan ole pakollinen, mutta itse tykkään sen tuomasta aavistuksen toffeemaisesta vivahteesta valmiissa marengissa.

Pursota haluamasi muotoisia kummituksia uunipellille ja paista 130 asteessa noin 45 minuuttia. Ainakin mulla 'tötsät' pysyivät aika hyvin pystyssä paiston ajan. Kivat ilmeet kummituksille syntyy helposti sulatetulla suklaalla. Sulata muutama suklaapala varovasti mikrossa tai vesihauteessa ja 'piirrä' sitten esim. hammastikkua apuna käyttäen kummituksille silmät.

- Marengit voi hyvin tehdä jo etukäteen valmiiksi, sillä ne säilyvät mainiosti huoneenlämmössä kannellisessa rasiassa. Tosin ei meillä, sillä koko haamujengi oli hetkessä kadonnut!




ARVONNAN VOITTAJAT!

Särkänniemen Koiramäki kutsuu Halloweenin kunniaksi 30.-31.10.2015 pieniä ja suuria juhlijoita ihka ensimmäisiin kummitusjuhliin! Hetki sitten suoritetussa arvonnassa pääsyliput koko perheelle voittivat Katri Jalonen, Katja Willa Lemmelle sekä Riikka Hölsö!


- Hurjasti onnea! Laittakaahan pikapikaa sähköpostia countrysally(at)wippies.com, niin saan osoitteet lippujen toimittamista varten. 

Mikäli onni ei suosinut tällä kertaa, mutta haluat mukaan Koiramäen kummitusjuhliin, voit hankkia liput tapahtumaan myös ennakkoon Särkänniemen verkkokaupasta hintaan 13,- (alle 100 cm pääsevät sisään veloituksetta, mittaus suoritetaan sisäänpääsyportilla kengät jalassa). Lippujen hinnat portilla 15,- /hlö. Muistakaa hei sitten pukeutua lämpimästi ja tietenkin Halloween asuun, sillä kaikille teeman mukaisesti pukeutuneille on Koiramäessä 30.-31.10.2015 luvassa jännittävä yllätyslahja!

PS. Kummitus kuiskasi, että myös Särkänniemen fb-sivuilla on käynnissä lippuarvonta näihin koko perheen Halloween kemuihin. Kannattaa kurkata!


Arvonta on toteutettu yhdessä Särkänniemen kanssa. Sally kiittää!

8 kommenttia

  1. Kerrassaan suloisia haamuja! Ihana arvonta, harmillisesti ei tällä kertaa ehditä sinne juhlimaan. Hurjaa halloweenia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Lauantaina mäkin suuntaan Hkiin ;DD Nähdäänkö siellä Halloween pippaloissa?

      Poista
  2. Aivan mahtavaa!!! Kiitos!!!! Ja upeat nuo kummitukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut vielä tätäkin kautta! Laitoin sulle meiliä ;D

      Poista
  3. Ihania pikku haamuja, varmasti lasten mieleen! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★