GRILLATUT LOHIMEDALJONGIT

BLOGIYHTEISTYÖ 

Pääsin mukaan kivaan Indiedaysin ja SAGA Finlandin yhteistyöhön, jossa testataan folion ja leivinpaperin sopivuutta avuksi grillaamiseen. Sagan nettisivuilta löytyy ohjeet kätevän grillausalustan taitteluun, jonka avulla grilli pysyy siistimpänä. 

- Mä ajattelin viedä idean vielä hieman pidemmälle eli kun grillattiin eilen lohta, niin jokaiselle olisi oma lohen annospala kätevällä pedillä eikä kalan maku tartu grillattaviin kasviksiin. 





- Leikkasin lohifileen medaljongeiksi ja ripottelin päälle hieman suolaa ja pippuria. Sitten taittelin SAGA leivinarkista kuusi samankokoista palaa, joilla vuorasin foliot ja asettelin lohimedaljongit niihin. 

Kyytipojaksi maalaisranskalaisia eli reilun kokoisia perunoita, jotka leikkasin lankuiksi ja esikypsensin porkkanalankkujen kera noin 7-8 minuuttia mikrossa. Lisänä vielä makeaa sipulia ja erivärisiä paprikoita pitkinä suikaleina. Nämä ehtii hyvin valmistella, kun perunat ja porkkanat ovat mikrossa. Lopuksi päälle hieman suolaa ja pippuria sekä kunnon loraus oliiviöljyä, jotteivat pala kiinni grilliin.




Suomi oli juuri selvittänyt itsensä jääkiekon kultamitalipeliin, joten juhlistimme viikonlopun grillausta tilkkasella valkkaria eli lohinyytit kuumalle grilliritilälle ja kasvikset parilalle. 

EDIT: Muista tarkkailla grillin lämpötilaa äläkä koskaan jätä grilliä ilman valvontaa. Mahdolliset liekit sammutat parhaiten tukahduttamalla eli kansi ja kaasuhana kiinni. Myös sammutuspeite ja/tai vesipullo on hyvä olla varmuuden vuoksi grillin lähellä.

Bon Appetit!


1 kommentti

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. Huom. Anonyyminä ei valitettavasti voi kommentoida ollenkaan.