VERHOILIJAMESTARI KATJA TORVINEN




Vain vartin ajomatkan päässä Tampereen Näsinneulasta löytyy idyllinen pihapiiri, jossa kiire pysähtyy sangen viehättävällä tavalla. Fasaanikukko kulkee puutarhassa, kissa kiertelee talon nurkissa ja linnut visertävät. Tuulen humina satavuotiaiden puiden latvoissa kertoo, kuinka piha on saanut tuntea tuhansien askelten töminän, kuulla lasten naurut ja nähdä yksinäisen vanhuksen etsimässä suojaa omenapuun varjosta.

- Talven ollessa kauneimmillaan teetimme Verhoilijamestari Katja Torvisella tämän upean sängynpäädyn.

En ollut koskaan aiemmin käyttänyt verhoilijaa, mutta olimme jo pitkään haaveilleet uudesta sängynpäädystä. Niinpä 6 vuotta käytössä ollut ja itsetehty sängynpäätymme sai näissä taitavissa käsissä uuden elämän. 


Verhoilu on korkeaa ammattitaitoa vaativaa käsityötä


Käsityöammattien taitajien lukumäärä vähenee maassamme huolestuttavaa vauhtia ja itse soisin tämän ammattikunnan säilyvän vielä pitkään. Elämme maailmassa, jossa kuluttaminen on muotia, mutta pitkällä tähtäimellä maapallo ei kestä sitä. 

- Mutta miksi nähdä vaivaa ja teettää esim. verhoilijalla vanhaan nojatuoliin uusi verhoilu, jos/kun kokonaan uuden laiskanlinnan saa samalla rahalla? 


 

Miksi käyttää verhoilijaa?


1. Koska monesti sanonta "vanhassa vara parempi" pitää paikkansa ja kun verhoiluttaa esim. vanhan tuolin, niin saa just mitä haluaa! 

2. Voi käyttää hyödyksi verhoilijan ammattitaitoa (kuituoppi, kankaiden valonkesto, kuvioiden kohdistus jne).

3. Huikeasti lisäarvoa tuo se, kun saa kokea tulevansa palvelluksi! Uuden ostaminen on tehty maailmassa helpoksi, mutta ei kait pelkkä ostaminen oikeasti ketään onnelliseksi tee? 

4. Vanhan kunnostaminen on myös usein paitsi järkevää niin myös ekologista.



Mitä verhoilu maksaa?


Verhoilun hinta määräytyy monesta eri osatekijästä esim. työstä, tarvikkeista (nauhat, napit jne) sekä itse kankaasta eli hinta määräytyy aina tapauskohtaisesti käytetyn työajan, kankaan ja tarvikkeiden mukaan. Verhoiluun soveltuvilta kankailta vaaditaan kauniin ulkonäön ja monipuolisen värivalikoiman lisäksi myös hyvää kulutuksenkestoa, valonkestoa ja kankaan on oltava mielellään myös likaa hylkivä. Ulkotiloihin ja julkisiin tiloihin soveltuvilla kankailla on lisäksi myös omat vaatimuksensa mm. kosteuden keston ja paloturvallisuuden vuoksi. Ainakin itse arvostan kaikkia näitä ja olen niistä myös valmis maksamaan.

Valmistustavat ja materiaalit muuttuvat tehokkuuden tavoittelun ja uusien tuotantotapojen myötä, mutta silti läheskään aina uusi ei vaan yllä vanhan veroiseksi. Vanhoissa tavaroissa on lisäksi usein tunnearvoa ja ne voivat olla käsin valmistettuja, jopa uniikkikappaleita. Onneksi siis on aina olemassa vaihtoehto kierrättää ja kunnostaa vanhaa - ja meillä Suomessa on taitavia entisöijiä.

Verhoilukankaita mm. merkeiltä Designer's Quild, Lauritzon, Orient Occident, United Fabrics, Svensson Markspelle, Kvadrat, Kobe, Morris/Sanderson, John Boyd (hevosenjouhikankaat), Levievre (silkkikankaat), Casal, Romo, Villanova, Kirby House, Johanna Gullichsen, Annala, Harlequin, Backhausen.



Verhoilijamestari


Verhoilijamestari Katja Torvisen työpaja sijaitsee Tampereen kainalossa, Ylöjärvellä. Hän on valmistunut Lahden Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitoksesta ja suorittanut lisäksi kisällin ammattitutkinnon 2001 sekä mestarin erikoisammattitutkinnon vuonna 2004. Katjan osaamisalaan kuuluvat mm. punonta, verhoilu sekä pintakäsittelyt, niin nykyaikainen kuin perinteinenkin. Tyypillisiä kohteita ovat esim. sohvat, nojatuolit, ruokapöydän tuolit, Aallon satulavyöt jne.

Projekti lähtee liikkeelle lähettämällä esim. sähköpostitse kuvan tuotteesta, jollon on mahdollisuus saada suuntaa antava hinta-arvio ja sopia esim. tapaamisesta.

VINKKI! Huonekaluja voi lähettää verhoiluun kätevästi myös esim. Matkahuollon kautta.

Verhoilijamestari Katja Torvinen, Ylöjärvi 






Vanhoilla rakennuksilla on kiehtovia tarinoita ja niiden henki on jotain ajansaatossa syntynyttä, ainutlaatuista ja ikiaikaista. Sitä samaa taianomaista fiilistä löytyy käsistä, jotka punovat ja neulovat, uudistavat vanhaa, puhaltavat sielun vanhaan tuolirumilukseen, sahaavat ja naulaavat, veistävät, hiovat ja lakkaavat.

"Lapsena haaveammattini oli arkeologi", sanoo Katja Torvinen. Se saa ainakin mulla suupielet hymyyn, sillä verhoilijamestarin työssä on hivenen samaa millin tarkkaa ja kärsivällisyyttä vaativaa, vanhaa kunnioittavaa työnkuvaa kuin vanhojen luiden kaivelussakin. Mennyt herää taitavien käsien kautta eloon ja luontainen uteliaisuus huonekalun historiasta ruokkii yrittämisen paloa. Myös tämä pihapiiri ja kiireettömyys näkyvät työn jäljessä. Yhtä täydellinen on ajatus siitä, että verhoilijamestari saa kulkea pihan poikki verhoomolleen tämän vanhan omenapuun oksien hyväilyssä..


Verhoilijamestari Katja Torvinen
Kuusistontie 6, Ylöjärvi
050 330 9113
email: katja@verhoilijamestari.net
Suomen Verhoilijamestarien liiton jäsen


Postaus on tehty yhteistyössä Verhoilijamestari Katja Torvisen kanssa. Sally kiittää!

1 kommentti

  1. Kun meille ostettiin sohvia tänne "uuteen" kotiin oli yksi tärkeimmistä kriteereistä ajaton muotoilu (Howard-tyylinen) ja laatu. Laatu siten, että sohvan elämä ei pääty kuluneeseen verhoiluun, vaan se on uudelleen verhoiltavissa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.