Sisustus & lifestyle since 2009

Search

36. RAKSAVIIKON KUULUMISET


- Ava-neiti kävi meillä viime viikonloppuna kylässä vanhempiensa kanssa ja tämä viikko onkin mennyt raksalla. 

Aamiaiskaappi saatiin vihdoin paikoilleen, Festivo samoin, mikä oli suoranainen työvoitto, sillä viime viikkoina meillä on ollut aika monessa toimituksessa suoranaista epäonnea matkassa. Painoa kahdella kaapilla oli yhteensä liki 350 kg, joten tarvittiin pumppukärryt lainaan, jotta mokomia pystyi sisätiloissa turvallisesti siirtelemään. Sähkäri laittaa kaappiin vielä valot ja pistorasiat paikoilleen, niin aamiaiskaappi saa sitten viimeisen silauksen. 


- Porrasasennus sen sijaan siirtyi tuonnemmaksi, sillä askelmiin oli tullut tehtaalla varastoidessa jälkiä, jotka huomattiin vasta meillä. 

Porraskuilu on valmis, seinät maalattu ja katto paneloitu, korkealla sijaitseva ikkuna pesty ja listatkin laitettu. Yläkerran aula maalattiin samalla "tikkurilan valkoisella" kuin porraskuilun puolihimmeä seinäkin, maalina loistava Coloria Greenline


Kylppärin ja saunan lattialaatat Res-Cover Beton 60 x 60 cm, Pukkila TRE


Timpuri laatoitti kylppärin + saunan lattiat ja kodinhoitohuoneen lattiakin on nyt vesieristetty eli ensi viikolla päästään latomaan siihenkin laatat. Ja tietenkin meidän tuurilla kompressorista paloi sulake, kun porraskuilun viimeistä listanaulaa kiinnitettiin, mutta sähkäri lupasi hakea siihen osan ja vaihtaa ensi viikolla, niin päästään paneloimaan katot loppuun. 

- Kun eteisen tukkeena seissyt Festivo + keskellä keittiötä viikon seissyt aamiaiskaappi on nyt saatu omille paikoilleen, niin rupeaa taas tuntumaan, että ehkä tää tästä joku päivä valmistuu!


Khh lattialaatat Marazzi Porcellanato 45 x 45 cm, K-Rauta Rauta-Otra Nekala TRE

4 kommenttia

  1. Valmistuu se. Teillähän ollaan jo loppusuoralla. Jaksaa jaksaa !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Kyllä tässä välillä on tuntunut, että tahkotaan yhtä ja samaa - eikä loppua näy. Mutta jotenkin olen pystynyt säilyttämään kyvyn nähdä tämän valmiina ja siitä visiosta saa voimaa. ♥ Lopussa kiitos seisoo!

      Poista
  2. Olen ollut kokonaan blogistanista poissa ja luin, että raskausviikon kuulumiset! Olette ahkeria. Mutta kyllä mä ensin vähän mietin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, sepäs vasta oliskin uutinen! Mä oon kyllä jättänyt vauvahommat nuoremmille jo ajat sitten ;DD

      Pikkuhiljaa tämä talo tästä valmistuu kodiksi. Monenlaisia pieniä vastoinkäymisiä on tässä alkuvuodesta ollut harmina, jospa tää tästä nyt lähtee taas rullaamaan.

      Ihanaa kevättä!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★